Seitsemän vuotta elämästä hukkaan

Kuuntelin juuri, kun televiossa haastateltiin erittäin pettynyttä ja apeaa urheilijaa. Mietin kyllä, oliko toimittajan pakko haastatella koko urheilijaa, jos näki, että kysymyksiin vastaaminen oli hankalaa. Ei paljoa puuttunut, etteikö tämä miesurheilija olisi itkenyt.

Mies sanoi, että aivan kuin olisi seitsemän vuotta elämästä mennyt hukkaan. Oli siis tehnyt seitsemän vuotta töitä tavoitteenaan nämä olympiakisat. Ja nyt kisat olivat hänen osaltaan ohi. Pettymys oli - kliseisesti sanottuna - käsin kosketeltavissa.

Haastattelun lopuksi mies tosin totesi jotain siihen suuntaan, että hänellä on kotona odottamassa jotain, joka saa nämä tällaiset unohtumaan, kun aurinko taas joskus paistaa vähän korkeammalta. Niinpä, urheilu on kuitenkin vain osa elämää.