Elannon hankinnassa

Kävinpä pitkästä aikaa Osuuskaupan automarketissa ostoksilla. Järkytyin monesta eri asiasta, joita ajattelin eritellä vähän näin julkisesti purkaakseni negatiivisia tunteita ja täten ehkäistäkseni mahdollisia patoutumia, joista voi ajan myötä kasvaa isompia ongelmia.

Ensinnäkin oli jälleen ihmeellistä huomata, kuinka miesten luonnolle ominainen kilpailuhenkisyys ilmenee parkkipaikan valinnassa. Kun ensin on ajettu parikymmentä kilometriä ruuhkassa alkaa moderni metsästys: Auto on saatava kymmenen metrin säteelle sisäänkäynnistä, vaikka pysäköimiseen kuluisi puoli tuntia aikaa.

Sitten sisällä kauppakeskuksessa mietin, kun tykkään paljon miettiä, ihmiselämän perustarpeiden modernia tyydyttämistä. Ihmiskuntahan pysyy periaatteessa voimissaan, kunhan ravintoa on saatavilla. Jotenkin tuntuu, että on etäännytty aika kauas niin sanotusta luonnosta, kun ajamme autoilla kymmeniä kilometrejä hehtaarien kokoisiin halleihin valikoimaan erilaisia muoveihin pakattuja tuotteita ja törmäilemään ostoskärryjen kanssa liian kapeissa hyllyväleissä. Kaikki tämä siis vain sen perustarpeen, ravinnon saannin, tyydyttämisen tähden. Kai tämä liittyy vain hienoon yhteiskuntarakenteeseemme, jossa erikoistutaan kukin omalle sektorilleen. Viisaammat ovat kai miettineet valmiiksi, että meidän on hyvä näin, joten turha kai tällaisen normaalimiehen on liikoja miettiä homman mielekkyyttä.

Rajalla

Teimme miesten kesken reissun Suomen itärajalle. Mauri pakkasi kumisaappaat ja sadetakin ja me muut vain naureskelimme. Mitäpä siellä tuollaisilla varusteilla tekee? Otimme vain kahvivehkeet ja kasan ruplia haimme pankista. Puoliksi syöty ranskanleipä pussiin ja hoplaa -
olimme matkalla.

Autossa soi 80-luvun suomalainen musiikki vuoroin venäläisten kansanlaulujen kanssa. Jo Sipoossa alkoi janottaa ja pysähdyimme kahville. En syönyt ranskanleipää nälkääni vaan tyydyin possumunkkiin. Hyväähän se oli sokereineen ja hilloineen.

Sipoon jälkeen yliajoimme kissan. Kaulapannasta näimme, että se kuului jollekin, jonka puhelinnumero oli Soneran vanhaa sarjaa. Otimme lumilapion takakontista, hautasimme katin tiensivuun ja jatkoimme matkaa. Säälitti ja suretti kissan puolesta, mutta kerranhan täällä vaan eletään oltiinpa kissoja tai ihmisiä.

Viimein saavuimme rajalle. Olo oli isänmaallinen. Teimme nuotion ja keitimme nokipannukahvit. Kaivoin ranskanleipää pussista ja tarjosin pojille. Ilmeistä näin, että se maistui. Mauri poltti kielensä kahviin ja kehtasi vielä valittaa, ettei ole maitoa. Kerranhan sitä Venäjän rajalla ollaan kahvilla.

Mauri teki riu-un metsään mahdollisia muita kävijöitä varten ja olimme iloisia, että tämäkin kokemus tuli tutuksi. Loput sumpit heitimme riu-un viereen ja lähdimme ajelemaan kotejamme kohti. Ruplia ei tarvittu, mutta huoltamolta ostimme Tuplia.

Kotona näytin rouvalle kuvia reissulta ja hän vannotti, että yhtään kuvaa et laita plokiisi sitten. Lupasin, etten laita. Harmittaa. Kaduttaa lupaus.