Paikan päällä

Vaimo sanoi, että saivartelen. Mutta minun mielestä en. Koska vaimo ei halunnut kuulla enempää, päätin kirjoittaa asiasta tänne. (Ei ehkä tykkää vaimo tästä johdannosta.)

Minä inhoan sanoja "paikan päälle" tai "paikan päällä". Kun niissä ei ole mitään järkeä. Jos jossain sanotaan, että tule katsomaan paikan päälle, niin kuitenkin tarkoitetaan, että pitää tulla paikkaan. Jos vaikka olisi kyseessä kauppa, niin eivät ne halua, että menisin kaupan päälle eli katolle.

Paikan päälle, jos sellainen paikka on vaikka housuissa, voi laittaa käden. Sen ymmärrän. Niin käytetään kieltä oikein. Mutta jos paikan päälle pitää mennä, niin se on jo outoa. Tule ja koe uusi ostoskeskus paikan päällä. Miksi jossain uudessa on jo paikka?

Tai mikä oikein on se paikan pää, jota tuollaisilla ilmaisuilla tarkoitetaan? Onko se johtaja, joka on paikan pää? Tien pään ymmärrän. Mutta jos on paikka, vaikkapa kirkonkylä, niin missä on sen pää?

Pää-pää-pää. Sanoisi lammas mennessään paikan päälle.

Lippuruno

       sodat
       hauta
       talvi
juhlava     itsenäisyyspäivä
sankari     soisanakultainen
sotilas     kerrankinpuhkeaa
       kylmä   
       itkut
       sodat

Sänkyilmoitus

Kirjoitin vähän aikaa sitten sänkyasiaa. Blogia taidetaan lukea enemmän kuin luulinkaan, tai ihmiset muuttavat ahkerammin kuin oletin. Nimittäin erinäisiä sänkyjä alkoi tulla tarjolle. Nyt ilmoitan, että sänkyasia on poissa päiväjärjestyksestä eikä tarvitse enää lähettää sänkyjä koskevia sähköposteja. Muita posteja luen kyllä mielelläni. Tässä kävi tosiaan niin onnekkaasti, että kohta vuokrataan pikku pakettiautoa ja mennään hakemaan sänkyä, joka jäi eräältä muuttajalta ylimääräiseksi.

Folioilmapalloja

En ole saanut ikinä pitää kädessäni oikeaa folioilmapalloa. Olen aina ollut hieman katkera siitä. Joka vappu tulee paha mieli, kun näen niitä kaupungilla ja lapset, jotka innoissaan niitä hamuavat. Ei tee mieli enää vappumarssille. Nyt, kun olen jo keski-ikäinen, olisi tietysti outoa, jos ostaisin sellaisen omaksi ilokseni ja kuitenkin paniikissa selittäisin, että lapsi odottaa nurkan takana. Mitä se sille myyjälle kuuluu, kenelle sitä ostan!

Päätinkin, että veronpalautusrahoista säästän sen verran sukanvarteen, että voin tilata tukkukauppiaalta sellaisesta paksusta luettelosta suuren kasan folioilmapalloja. Tuskin ne kovin kalliita on. Muutama kymmenen riittää aivan hyvin. Ja varsinkin mikkihiiripalloja tilaan useita. Eerolta lainaan kompressorin puhaltamista helpottamaan, jos se ei ole mökillä. Kaiken tämän teen vain siksi, että minulla on aikaa ja varaa siihen. Vaimo näitä suunnitelmia taas tulee kummastelemaan, mutta sille sanon, että on kummempiakin puuhia ihmisillä. Suunnitelmani huipentuu siihen, että seison kymmenien pallojeni kanssa ensi vapunaattona torilla ja jaan kaikki pallot ilmaiseksi lapsille, jottei siirry sukupolveni trauma seuraavalle, niin kuin Jatkosota. Ei tule kenellekään paha mieli siitä, vaan hyvä. Enkä ala toimilupia kysymään ympäristövirastolta.

Taistelu

sateenko tunnen?

käynkö vasten

lailla lasten

kirkaisten

kadu en

en.

Uusi sänky

Vaimo rupesi puhumaan uudesta sängystä. Valitti selkänsä tulevan kipeäksi nykyisessä. Hätäpäissäni lupasin, että hankitaan uusi, niin ei selkään satu. Minä en ole huomannut kyllä mitään vikaa nykyisessä sängyssä. Aivan hyvät unet saan siinä. Se on ollut aikanaan kallis. Sain sen halvalla, kun yksi pariskunta muutti Kiinaan ja myivät tavaroitaan siinä yhteydessä. Mies lähti komennukselle johtamaan jonkun kokoonpanolinjan tekemistä. Heille tuli kiire ja myivät siksi edullisesti tavaroitaan. Olivat asuneet vasta muutamia vuosia asunnossaan ja ostaneet sinne oikein laatuhuonekaluja.

Rupesin sitten vähitellen ottamaan selvää, millaisia sänkyjä nykyään kaupataan. Niitähän on nyt vaikka minkälaisia. Kävin huonekaluliikkeissä makaamassa, välillä takin kanssa ja välillä otin takinkin pois. En huomannut sängyissä juurikaan eroja muuta kuin hinnoissa. Kaikki olivat kalliita, jotkut sängyt erityisen kalliita. Oli älyvaahtoa, lämmön mukaan mukautuvaa, futoneita, vyöhykkeitä, jousia, pussijousia, jenkkejä ja vaikka mitä.

Ei ennen ollut tämmöisiä. Yhteen aikaan oli hetekoita. Sitten niihin pantiin vanerilevy pohjaan, kun menivät liian kuopalle. Sen jälkeen vaahtomuovipatjoja. Aivan hyviä ne olisivat vieläkin, mutta ei oikein enää saa mistään hyviä vaahtomuoveja. Sitten oli joustinpatjoja monenlaisia. Sellainen tuo nykyinenkin on, kestävä laatusänky.

En löytänyt mistään puolueetonta asiantuntijaa, joka olisi osannut sanoa mikä sänky olisi paras. Tai edes todella hyvä. Naapurin Ville on kyllä ollut kierrätyskeskuksessa töissä, joten hän oli nähnyt paljon sänkyjä ja hänellä oli mielipiteitä. Sanoi, ettei kannata niin käytettyä ainakaan ostaa kuin kierrätyskeskuksesta saa. Paras olisi jos saisi taas jonkun ulkomaille muuttavan sängyn.

Lähetin Nokian tehtaalle tällaisen ilmoituksen, jonka pyysin laittamaan heidän ilmoitustaululleen:

”Jos olet saanut komennuksen ulkomaille ja myyt vanhoja tavaroita, niin ostaisin mielelläni laadukkaan parisängyn. Myös muut hyvät ja edulliset tavarat huomioidaan. Ystävälliset vastaukset sähköpostiin tommi.uusivirta@gmail.com.”

Kirjoitin sen myös tähän siltä varalta, että asia saattaa koskea myös jotakuta lukijaa. Nokian ilmoituksen johdosta kun ei ole tullut yhtään vastausta. Voihan teissä lukijoissakin olla joku sellainen, jolle tulee ulkomaankomennus.

Tapasin sitten Eeron, tosin varsinaisesti ihan muissa merkeissä. Mutta tulin Eerollekin maininneeksi tästä sänkyasiasta. Eero tiesi, että nykyään on semmoisia MRJ-kuvauksia, joilla kuvataan selkiä ja ne kuvaukset ovat oikein hyviä. Sanoinkin sitten vaimolle, että menisi käymään lääkärissä ja pyytäisi ottamaan noita MRJ-kuvia. Saattaisi se selkä parantua. Mietin minä sitäkin, että jos tekisi sen hetekkatempun ja panisi vanerilevyn sängyn pohjalle. Mutta otan huomioon vielä nämäkin sängyt, joita ei voi ulkomaankomennuksille ottaa mukaan. Ja muutkin tavarat, esimerkiksi akkuporakoneelle olisi käyttöä. Nykyisessä ei tahdo akku enää riittää. Mutta se olisikin jo toisen kirjoituksen aihe.

Tuote-esittely!

Käytiin tänään vaimon kanssa paikallisessa automarketissa. Jotkut tosin käyttävät siitä muitakin nimityksyä, mutta minä olen jotenkin tottunut tuohon automarketiin. Ja autollahan minä sinne aina menen, joten siksikin se nimi sopii.

Ostoslista oli minulla mukana. Yhdessä vaimon kanssa mietitty. Tällä kertaa olin myös uudelleenkirjoittanut listan siten, että ostettavat kulutus- ja muut hyödykkeet olivat listalla siinä järjestyksessä, missä ne on hyvä kerätä kaupassa ostoskärryyn. (Joo, ei mahdu perheen ostokset ostoskoriin näin lauantaina.)

Vessapaperia piti ostaa. Ja siellä tuli oikein mieluinen yllätys. Niin mieluinen ja tarpeellinen, etten ollut osannut edes odottaa mitään tällaista. Nimittäin paperiosastolla oli tuote-esittely. Serlan nainen oli siellä esittelemässä erilaisia vessa- ja talouspapereita. Kertoi siellä niiden eroja ja sen sellaisia.

Parasta koko tapahtumassa oli kuitenkin se, että niitä sai koekäyttää. Eihän se muuten mikään kunnon tuote-esittely olisi ollutkaan. Olivat saaneet tuoda sellaisen vihreän Bajamajan sinne kauppaan. Sinne minäkin eksyin kolmen erilaisen vessapaperin kanssa. Yksi niistä toki oli sama, jota perinteisesti olemme kotona käyttäneet. Otin sen vertailun vuoksi mukaan. Ja parhaaksi se osoittautuikin, tuttu paperi.

Ei ollut silti turha tuote-esittely. Ei tarvinnut ostaa kahdeksan rullan pakkausta vertailua varten. Riitti naisen antamat viisi palaa aivan hyvin. Tästä ideasta voisivat monet muutkin ottaa mallia. Moni asia jää testaamatta, kun ei viitsi vain testin vuoksi ostaa. Monia ideoita tulee itselläkin mieleen, mutta te voitte miettiä omanne. Niitä voitte lisätä tuohon kommenttilaatikkoon.

Ajan kulkua

Mietiskelin, miten ihmisen elämä menee, jos 80 vuotta lyhennetään vuorokaudeksi. Vähän yhden jälkeen yöllä oppii kuivaksi.

Kahdelta ihminen menee kouluun.

Peruskoulu on suoritettu vähän ennen aamuviittä.

Miehet käväisevät armeijassa yhdeksästä kahdeksaantoista minuuttiin yleensä kuuden aikoihin.

Aamukahdeksalta useat ovat jo töissä.

Kolmenkympin kriisi saapuu yhdeksän aikoihin, on siinä syytä juoda aamukahvi työpaikalla.

Kunnolla ruokapöydän antimista päästään nauttimaan neljänkympin korvilla. Lounasaika.

Kolmen aikaan iltapäivällä ensimmäisiä patistellaan jo pois töistä.

Yleinen eläkeikä saavutetaan seitsemän aikoihin.

Kello 20.30 ihminen on 68 vuotta. Aikaa katsoa iltauutiset. Ja katsella mihin maailma on mennyt.

Kymmenen uutiset katsotaan keinutuolista 73-vuotiaana. Maailma menee pahempaan suuntaan.

Yhdentoista aikaan illalla alkaa ruumista jo kovin väsyttää.

Kahdentoista lyönnit lopettavat elämän.

Syksyn värejä

Tuli yht'äkkisesti hyvin luova olo. En tiedä, ymmärrätkö mitä se tarkoittaa minun kohdallani. Päätin, että nyt syntyy jotain. Menin ulos ja keräsin lasipurkkeihin erilaisia syksyn värejä. Lehtiä, ruohoa sammalta. Eniten ihastuin erään puun lehtiin, jotka olivat väriltään viidenkymmenen euron seteliä muistuttavat. Kerättyäni syysnäytteet purkkeihin palasin kotiin ja päätin, että säästän osan sellaisenaan ja toisista kokeilen jotain muuta, nimittäin uutan värit niistä ja maalaan. Olin jo ennakkoon hankkinut reilusti suodatinpusseja ja laitoin veden kiehumaan. Sirottelin purkeista lehtiä ja muita näytteitä pusseihin ja kaatelin sitten vettä niistä läpi. Aluksi näytti, ettei väri tartu yhtään, niin lisäksi huljuttelin märkää pussia teepussin tapaan, eikä se tarttunut juuri niinkään. Tosi haljuja sävyjä niistä tuli. Yritin tehdä niillä syysakvarellin, mutta ei siitä mitään tullut. Poltin sen heti märkänä parvekkeella, kun hävetti niin paljon. Parempi ostaa värit kaupasta. Turha ruveta pelleilemään. Onneksi minulla on vielä purkeissa lehtiä kuivumassa. Jospa niistä jonkun kollaasin tekisi.

Teepussi 2 mk

Kävin kirpputorilla, kun vaimo oli houkutellut jo pitkään. Niinpä menimme tuohon lähimmälle ja seudun laajimmalle itsepalvelukirpputorille. Siellä ollessani silmäni avautuivat todellisuudelle. Sanon näin siinä mielessä, että todellisuus tarkoittaa sitä, että roskaa voi myydä ja kaikelle on hintansa. Ennätys oli 2mk maksava teepussi vuodelta 1982. Liptonia, alkuperäisessä pakkauksessa. Ah, tuumasin minä.

Meillä on kotona paljon tavaraa, josta joku voisi maksaa. On lampunvarjostimia, sähköjohtoja, kirjoja (lukemattomia ja luettuja ihan kirjahyllyn laidasta laitaan), pannunalusia (vanhimmat vuodelta 1972 maaliskuulta). Minä tarvitsen ne kaikki. Jos minä en tarvitse, vaimo tarvitsee. Esimerkiksi ompelukonetta tarvitsee vaimo. Polkupyörää tarvitsen minä, ja sähköjohtoa, että pysyy telkkarissa virta ja tietokoneessa. Miksi ihminen ostaa enemmän kuin tarvitsee? Siinä se suuri kysymys, jota mietin. Meillä on tiedossa, mitä tarvitaan ja ne on hankittu. Jos joku menee rikki, ostamme uuden.

Kirpputori on sellainen paikka, jossa ihmiset myyvät muuttuvien elämäntilanteiden aikaansaamia tarpeita pois. Jalkapallon harrastaja voi myydä vanhat pallonsa pois, jos on siirtynyt jääkiekkoilijaksi jne. Entinen työssäkäyvä voi myydä mittanauhansa, kun jää työttömäksi. Tällä tavalla kirpputoreille riittää tavaraa ja asiakkaita. Vuoden 1972 pannulappu alkaa olla huonossa kunnossa, se maaliskuinen. Etsimme vastaavaa tilalle, mutta emme löytäneet. Virkkuukoukkuja löysimme ja kassillisen lankaa. Niistä vaimo tekee uuden. Haluan nallekuvion, kuten edellisessäkin oli.

Pieneenpussiinlaittaja

Kävin kaupassa, lähi.

Kassalla vain neljä sanaa:
 laitetaanko pakasteet pieneen pussiin.

Ammatti: pieneenpussiinlaittaja.

Tyhjin käsin päiväkotiin?

Kävin juuri vessassa. Oikein isommalla asialla. En varsinaisesta toimituksesta häveliäisyyssyistä kerro enempää. (Työpaikalla muuten yksi Janne kertoo yleensä isoon ääneen, kun hän aikoo mennä vessaan. Se on noloa. Sama mies lähettää niitä teflon- ja aavekakkajuttuja sähköpostissa. On siinäkin miehessä varmaan vaimolla kestämistä. Tai siis muijalla, niinkuin Janne sanoo.)

Vessapaperirullasta loppui paperi. Se ei tullut yllätyksenä, sillä osasin sen arvioida jo vessaan mennessäni. Yleensä minulla menee suunnilleen kaksitoista (4x3) palaa paperia yhdellä käynnillä. Olin heti näkevinäni, että ehkä kymmenen tai yksitoista on enää jäljellä. Se riitti kuitenkin minulle tällä kertaa. (Vessapaperin loppumisesta tuli mieleen: Olin lapsena, siinä kymmenen korvilla, tuttavaperheessä yötä. Sitten aamulla menin vessaan, ja huomasin tyhjän paperirullahylsyn vasta liian myöhään. Nolotti. Onneksi minulla oli jo pienenä kantava ääni. Siitäkin selvittiin.)

Nyt siis huomasin tyhjän hylsyn sopivassa vaiheessa, kun en sitä enää tarvinnut. Ja kiinnitinpä huomiotakin, sillä se oli erilainen. Kyllä: ei ollut perinteinen harmaa. Siinä luki (tai lukee, sillä otin sen vessasta mukaan tähän koneen ääreen), että "Du kan spola ned mig i toaletten." Enhän minä toki sitä vielä ymmärtänyt, mutta löytyihän sama teksti suomeksikin: "Voit huuhtoa minut alas WC:stä."

Minusta tämä ei ole lainkaan hyvä kehitys. Jos minä alan huuhtoa nuo hylsyt alas pöntöstä, millä silloin askartelevat päiväkodin lapset? Aina on päiväkodin tädit olleet tyytyväisiä, kun olen vienyt meidän perheen hylsyt niille. Täytynee vaihtaa vessapaperimerkkiä. Tuota olemmekin jo käyttäneet yli kuusi vuotta. Pakko sitä on vaihtaa. Muuten on niin noloa tyhjin käsin mennä sinne päiväkotiin, ilman mitään askarteluviemisiä.

Roskien keruussa

Keräsin tänään roskia. Lähdin pyörällä keltaiset turvaliivit päällä maantielle ja meinasin ojanpiennarta pitkin mennä, Sinne olivat niittäneet risuja niin paljon, että en päässyt eteenpäin polkien, joten jätin pyörän yhdelle bussipysäkille ja jatkoin jalan. Roskia riitti munakennoista karkkipusseihin pitkin poikin tietä.

Se kummastutti, että autoilijoilta ei minkäänlaista ymmärrystä riittänyt. Roskia kun oli keskelläkin tietä ja minulla turvaliivit päällä, niin en nähnyt estettä pysäyttää välillä kinnasmerkillä liikennettä. Yhdellekin tukkirekkakuskille sain pitkään selitellä, että ihan omaan laskuuni minä töitä teen ja ajan kuluksi yhteiseksi hyväksi. Toista jätesäkkiä olin saamassa täyteen, kun joku maasturimies pysähtyi ja uhkasi soittaa poliisit jos en mene tieltä toikkaroimasta (tätä sanaa hän käytti). Ajattelin, että hyvä on, jos ei kelpaa.

Vaimolta sain kotona kuulla vielä oman läksytyksensä, kun kerroin. Keitin hyvän mustikkapuuron, niin kyllä se leppyi. Illalla luin sille vielä sanomalehteä ääneen kynttilänvalossa ja tuli aivan hyvälle tuulelle.

Kerran kahluureissulla

Auto lähestyi komeaa vauhtia erästä maaseutupitäjää. Otti tämän maaseudusta pitäjän kyytiin ja jatkoi matkaansa. Taustapeilissä näkyi sänkinen mies, jolla oli vähän punertavat posket. Hädin tuskin tunnistin itseni. Kuljettajan paikalla istui lyhyenläntä Eero ja kertoi juttujaan, joita en jaksanut kuunnella. Naapurin jutuista ei tarvitse välittää, oli minulle opetettu jo kansakoulussa ollessa. Ja näinhän se varmaan onkin.

Olimme menossa luontoon, maaseudulle. Sorsanmetsästys ehti päättyä meidän osalta tuloksettomana, joten lähdimme Eeron ja Reinon kanssa luontoon tupakoimaan ja istumaan tulia. Reino on vanhempi herrasmies jostain Riihimäen suunnalta. Ovat tavanneet Eeron kanssa armeijassa ensimmäisen kerran ja nyt vuosien jälkeen alkaneet pitää taas ystävyyttä. Minäkin sitten olen yrittänyt kuin väkipakolla tähän Reinoon tutustua, vaikka suoraan sanottuna mulkku mies se on. Puhuu enemmän kuin ajattelee ja ei yleensä ajattele mitään kaksisia. Kerrankin väitti, että jos lehmän jakaa mahdollisimman pieniin osiin, siitä tulee atomeita. Me Eeron kanssa vilkuiltiin silloin toisiamme ja kvarkeista mainittiin, mutta eihän se tämä Riihimäen mies ottanut opikseen. Mulkku, mikä mulkku.

Perillä paistoimme makkaraa ja Reinolla oli sisäfileitä. Eerolla kabanossia ja minulla Hiillosta, kun Lidlistä sain edullisesti ilman kanta-asiakaskorttia. Kumma, että niitäkin kortteja pitää olla joka kauppaan oma. Lidliin ei tarvitse olla ja sinne käy vielä käteinen raha. Saksassa on sama euro kuin meilläkin, niin varmaan siitäkin syystä hyväksyvät. Reino esitteli GoreTex-kenkiään ja kahlasi polviaan myöten läheiseen lammikkoon. Sitten tuli tulille istumaan taas ja otti kengät leuhkasti pois. "Kah, kokeilkaa kuin on sukat kuivat, vaikka justiin olin lammikossa, Heh", hän sanoi ja meitä kyrpi niin sieluttomasti, että lähdimme kohti autoa. Siinä autoa lähestyessä söimme viimeiset makkaranjämät ja Reinolla ei olleet vielä edes sisäfileet paistuneet. Vahingonilo on ylimitoitettu sana. Olin otettu.

Tullessa autossa soi Antti Tuisku. Luulin häntä äänenperusteella joksikin uudeksi kaijakooksi tai kisuksi, kun niin oli naismainen falsetti. Eero huomautti, että tämä on Antti eikä nainen, uskokaa pois, ja lokeroin Antti Tuiskun samaan paikkaan, jossa pidän muistissani listaa miehistä, jotka oikeuttavat äänellään välittömään äänilähteen sulkemiseen.

Kaiken kaikkiaan reissu oli näitä eläkeläisukkojen reissuja, joissa ei ole mitään järkeä, mutta "ollaan virkistymässä". Naiset saivat sillä aikaa olla rauhassa ja tulipa siellä kuultua muutamia sellaisia vitsejä joita ei viitsi tänne kirjoittaa, kun lapsetkin saattavat lukea.

Väärässä wc:ssä

Tuleeko teille koskaan olo, että olette väärän sukupuolen vessassa? Minulla on noin joka toinen kerta julkisten tilojen vessoissa sellainen olo, että katsoinkohan nyt oikein sen ovikyltin. Niistä kun ei aina ota selvää, ja joskus pitää ottaa hetkeksi seisaalleen ihan paikalleen ja miettiä, jotta nainenhan se oli meidän kulttuuripiirissä, joka on sekä yksi-että kaksilahkeinen ja mies aina yksilahkeinen.

Varsinainen epävarmuus tulee aina jostain syystä vasta siinä vaiheessa, kun tulee sieltä sisemmästä kopista (lukon takaa) ulos. On melkein varma, että joku pahaa-aavistamaton nainen siinä on asettelemassa hiuksiaan, kun minä tulen likaisine käsineni samalle altaalle. Koskaan ei ole vielä niin käynyt, mutta varmasti vielä joskus käy.

Aika

Aika on ihmisten välinen sopimus.
Iäisyys ei ole kirjattu sopimukseen.
Aika loppuu, kun ihmisiä on vain yksi.
Sitten ei ole enää tarvetta sopia.

sain aamuyöllä aatteen
nyt tapahtuu jotain suurta

menin ulos, rantaan
ei siellä mitään suurta ollut

pimeä, kylmä vain
ja pieniä, pieniä kaloja

palasin takaisin
uneen

Askartelun suunnittelua

Kävin tavanomaiseen tapaani oleskelemassa kirjastossa. Etsin nimipäiväkortteja silmällä pitäen alan lehdistä. Siinä menikin tunti tai pari plaratessa. Niitä oli siististi vuosikerroittain järjestettynä hyllymetreittäin. Löysin muutamia sopivia vaihtoehtoja ja sattumalta kaikki olivat 1990-luvun lehdissä. Olin kuitenkin yksin lehtineni ja suunnitelmineni, joten kaipasin apua.

Äkkäsin läheisen pöydän äärestä minua nuoremman miehen, joka oli levittänyt valtavan kasan kirjoja pöydälle ja teki muistiinpanoja ja alleviivauksia keskittyneesti. Huomasin, että mies tekee neonvihreällä, paksulla alleviivaustussilla merkintöjä kirjaan niin paljon, että se kirja on kohta lukukelvoton, joten päätin puuttua oitis asiaan

- Anteeksi, nuorimies onko kirja mahdollisesti kirjaston omaisuutta?
- On tietenkin, eihän kukaan hullu näitä kaikkia itselleen osta
- Voisitko siinä tapauksessa lopettaa sen päämäärättömän kirjan sotkemisen, kysyin

Mies, tai paremmin poika, pahoitti mielensä uteluistani ja pyysi minua poistumaan häiritsemästä. Jatkoin kuitenkin tutun ystävälliseen tapaani keskustelua ja sain selville, että opiskeluhommissa siinä oltiin, oikein yliopistollisissa. Muka luki tenttiin, mutta minun nähdäkseni enemmänkin tärveli julkista omaisuutta.

- Entä nämä askarteluhommat, onko aivan vieraita, kun olisin kaivannut vähän mielipidettä, yritin
- Ei ole kyllä oikein mun alaa, mutta voinhan vilkaista toki, jos siitä on apua, poika leppyi
- Ajattelin näitä 1990-luvun ohjeita, joita löysin. Näissä on jotenkin niin kauniita sävyjä yhdistetty yllättävällä tavalla, jatkoin
- Enpä oikein, tiedä.. olen syntynyt juuri ennen lamaa, joten nämä tuovat mieleen lapsuuden tunnelman. Silloin oli niitä lomautuksia ja irtisanomisia meidänkin perheessä, joten sinuna yrittäisin jotain muuta, hän avautui

Kiittelin mielipiteestä ja pahoittelin vielä suoraa käytöstäni, mutta sain kuin sainkin jonkin mielipiteen korteista omani rinnalle, mutta en sen tueksi. Palasin takaisin samalle lehtihyllylle ja jatkoin selailua. Katsoin lehtiä nyt aivan uusin silmin ja laman opetukset mielessäni. Löysin heti omakseni ohjeet, joissa olivat aivan uudet, nousukauden kirkkaat, värit. Ohitin lainausautomaatin ja kävin lainaamassa lehdet oikein vanhaan tapaan tiskiltä. Esittelin kirjastotädille vielä valitsemiani korttimalleja ja hän oli niihin yhtä tyytyväinen kuin minäkin. Saapa nähdä, mitä vaimo sanoo, kun näkee.

Kahdenlaisia vakuutuksia

Tunti sitten soi puhelin. Vakuutusyhtiöstä soittivat. Pitäisi kuulemma laittaa asiat kuntoon. Minä yritin selittää, että kyllä meillä on asiat ihan kunnossa. Ei auttanut. Olisi pitänyt niiden mielen mukaisesti laittaa asiat kuntoon. En oikein lämmennyt. Löin luurin kiinni.

Äsken soi ovikello. Kaksi jehovantodistajaa oli ovella. Pitäisi kuulemma laittaa asiat kuntoon. Minä yritin selittää, että kyllä meillä on asiat ihan kunnossa. Ei auttanut. Olisi pitänyt niiden mielen mukaisesti laittaa asiat kuntoon. En oikein lämmennyt. Löin oven kiinni.

Musiikkiaikakone

Matkustin eilen ajassa taaksepäin. Illalla juuri ennen nukahtamista laitoin Spotifysta (jotenkin arvasin, että luulit, arvoisa lukija, etten minä käytä sitä) soimaan pari kappaletta, joita soitin eräänä kesänä poikamiehenä ollessani. Tunne oli uskomaton.

Kun ensimmäinen kappale soi, muistin heti, millainen puu oli asunnon ikkunan alla. Muistot vyöryivät mieleeni jokaisella soinnulla: millainen patentti oli kenkäkaapissa, millaiset matot oli eteisessä, miltä näyttivät jatkojohdot keittiössä. Melkein saan suuhunikin lähikaupan tuoreiden munkkien maun.

Niin, tunne oli uskomaton. Kyllä minä muutenkin muistelemalla vielä sen asunnon muistin. Mutta nyt. Ajatukset, muistikuvat ja tunteet tulivat pakottamatta, virraten.

Viemäri

Tiedättehän te, mikä on viemäri. Ja tiedättehän, mikä on lavuaari. Kyllä te tiedätte. Nimittäin viemäri ja lavuaari ovat tämän jutun ytimessä. Ihan siinä keskellä.

Olen erään tuttavani luona vessassa käydessä aina ihmetellyt hänen lavuaariaan. Se on sellainen vanha lavuaari. (Ei muistaakseni ole IDO:n.) Se, mikä siinä on jännää, on sen vetovoima. Kun lavuaari on täynnä vettä, ja sitten ottaa sen tulpan pohjasta pois, vauhti, jolla vesi lähtee lavuaarista viemäriin, on vaikuttava. Eikä siinä synny edes suurta pyörrettä niin kuin monissa muissa lavuaareissa tapahtuu. Ehkä tämä pyörteettömyys on se juttu. Siis että se vesi vain tunkeutuu sinne viemäriin. Ei pyöri eikä kaartele.

Nimittäin. Olimme matkalla Tallinnaan lauantaina. Kävi sitten niin, että Helsingin Länsisataman lähtöterminaalissa tuli tämä tuttavan vessan lavuaari mieleen. Se tapahtui portilla B klo 17.59. Kun se ovi avattiin, jonka takana olevaa käytävää pitkin pääsee laivaan, terminaalissa odotellut ihmismassa vetolaukkuine ja reppuineen lähti imeytymään kohti sitä ovea. Ja minulle tuli tunne kuin olisin siinä lavuaarissa, menossa kohti viemärin aukkoa.

Tallinna ei kuitenkaan ollut viemäri, eikä se laiva. Mutta tämä mielikuva minulle palasi mieleen vielä eilen illallakin reissun jälkeen.

Palautetta Ikeassa

Kävimme kesälomareissulla Ikeassa. Siinä Kehä III:n kaupungin Ikeassa, Porttipuistossa. Päätimme oikein syödäkin. Ja juoda kahvit. Ilman tätä päätöstä olisimmekin jääneet paitsi eräästä mieleenpainuvasta kokemuksesta, jonka olisi kyllä mielellään jättänyt mieleensä painamatta.

Istuimme syömässä varsin lähellä kahvi- ja ruokalinjastojen aloituspäätä. Paikalle tuli perhe: äiti ja isä sekä lapsi (oliko kenties toinenkin, sitä en nyt muista). Emme tosin huomanneet perheen saapumista heti. He ehtivät kävellä linjastolle. Ja huomasimme heidät vasta, kun he olivat tulossa pois.

Nainen alkoi huutaa. Huutaa. Huutaa. Kassalle. Naiselle kassalla. Huutaa. Sitä se oli. Suoraa huutoa, ei tosin aivan sellaista kuin Rauno Repomies Pasilassa. (Jos ette ole katsoneet Pasilaa, niin pikatutustumista suosittelen Youtuben avulla.)

Perhe - tai ainakaan sen perheen pää - tämä huutava nainen, ei ollut huomannut jumalattoman kokoista lakanaa, jossa luki kahvilinjasto. Oli sitten kävellyt sinne luullen saavansa ruokaa siitä linjastosta. Erehdyksensä huomattuaan palasi sitten takaisin ja alkoi huutaa kassalle asiasta. Eivätkä syöneet he Ikeassa. Jos minulta kysytään, niin ei tarvitse sen perheen tulla enää Ikeaan lainkaan. (Minäkään en kyllä mielelläni siellä käy, mutta tiedättehän te: naisten vuoksi tekee monenlaisia kummia juttuja.)

Kun perhe oli poistunut, kului joitankin minuutteja. Ehkä kotva. Tai tovi. Paikalle saapui mies. Miehellä oli jakkara tai jokin porras. Ja työkaluja. Ja hän päätti irrottaa katosta pienen kyltin, jossa väitettiin siltä linjalta saavan myös ruokaa. Ikeassa siis tämän kauniin palautteen perusteella pääteltiin, että monen neliömetrin kokoinen lakana ei riitä ihmisille sen kertomiseen, että kyseessä on kahvilinjasto.

Onnistuimme muuten käymään Ikeassa ostamatta mitään. Saavutus sekin.

Pyykkivuorolla

Sattuipa, että naapurin Maarit tuli yllättäen pyykkivuorolle etuajassa. Ihmettelin, miksi hän näin toimi. Ilmeisesti luuli, että vaimoni on pesemässä pyykkiä meidän vuorolla ja halusi juoruta. Olisikohan ollut asiaa alakerrasta?

Alakerrassa on ollut viime aikoina usein juhlia. Yhtenä aamuna kuului virrenveisuuta ja toisena päivänä siellä oli paljon vieraita. Olisivatko pitäneet ristiäisiä? Ainakin rouva siellä on kulkenut maha pönkäten ja nyt tuo pönkkä on siirretty sairaalan kautta Volvon turvaistuimeen. Hyvähän se on niilläkin, kun yhteiskunta maksaa lapsilisää. Sillä ostaa jo monta litraa E10:a, kun minun pienistä tuloista pidätetään veroa ja siirretään naapurin tilille Kelan kautta. Ei ole minulla vara ostaa sellaista kuin ihan pakollisiin menoihin. Muuten ajelen dieselillä. Meillä lapset ovat jo aikuisia, joten lysti ei ole halpaa. Kannattaisikin vaimolle ehdottaa, josko vielä otettaisiin lapsi vaikka Afrikasta. Siellä on paljon lapsia ja vähän Volvoja. Voisimmehan mekin tuon uuden Toyotan vaihtaa Volvoon, jos tärppäisi.

Otin pyykit koneesta ja vein kuivaushuoneeseen. Yhteen mekon hihaan jäi ryppy. Sen myöhemmin sain kuulla. Suklaatahra ei ollut lähtenyt pesussa. Senkin sain kuulla. Työhousujen taskuun oli jäänyt nenäliina; sen huomasin itse.

Kevättä kuuntelemassa

Nyt se alkoi, linnunlaulu pihapuussa. Vaimo epäili, että linnut ovat meidät jo hylänneet, kun pönttö on ollut tyhjänä viime kesän ja edellisenkin. Nyt on jälleen uusia tuulia ja niiden tuulten mukana ovat tulleet tiaiset.

Keitimme pannukahvia ja sulatimme vaimon tekemää nisua pakkasesta. Sanotaan suoraan, että vaimo sulatti. Siinä nisua mikroon vaimon laittaessa katsahdin kelloon ja heti sen jälkeen pihalle. Pihakoivussa oli taloyhtiön pönttö ja sen suuaukolla kurkisteli lintu. Nousin hakemaan kameraa, mutta en ehtinyt saada kuvaa, kun lintu oli jo ilmassaan. Kyllä harmitti. Niin komeasti lintu pölmäytteli sulkiaan pöntöllä. Toivon, että kun kevät täällä vielä vähän edistyy, se palaa ja tekee toisen linnun kanssa poikaset tuohon taloyhtiön pönttöön.

Pullassa oli rusinoita. Kaivelin ne kahvilusikan varrella pois ja pullasta tuli reikäinen. Vaimo valitti. Miksi pitää laittaa rusinoita pullaan, kun rusinat eivät ole hyviä paistettuna? Rusinat kuuluvat vain simaan ja siinäkään niitä ei syödä. Simassa rusinat ovat merkkejä kypsyysasteesta. Kun rusinat nousevat pintaan, sima on lähes valmista nautittavaksi ja sen voi siirtää jääkaappiin. Kyllä ei ole rusina syötäväksi tehty. 70-luvulla naapurissa tarjottiin aina salaattia: porkkanaraastetta ja rusinoita. Onko sekin muka joku salaatti? Ei ole!

Lintu ehti lentää pois ennen saapumistani kameran kanssa takaisin ikkunaan. Niinpä otin kuvan pihalla hiekkaa levittävästä huoltomiehestä. Sitä en kehtaa tänne laittaa, mutta tutuille voin lähettää sähköpostilla, jos pyytävät. Voisimpa teettää siitä paperikuvan ja laittaa ilmoitustaululle. "Jos hiekkaa kulkeutuu parketillenne, se on tämän miehen syy." Kuvan alle teksti ja kuva siihen korkkitauluun nastoilla kiinni. Olisi siinä naapureilla ihmettelemistä. Varsinkin sillä, joka aina keskustelee sen huoltomiehen kanssa.

Kylmyyden kosketus

On lämmin.
On kylmä.
On syksy.
Eikä ole.

On talvi, pakkanen ja hanki.
On parvi lintuja ja rautakanki.
On monta syytä lentää laudalle.
Siemeniä on varissut myös haudoille.

Linnut hautausmaan katsahtaa elämään.
Vielä hetki lennetään niin päästään lepäämään.