Liikahikoilusta

Vaimoni miettii onko nyt mieltä missään. Hikoilen liikaa jopa kylmissään. Aluksi se oli sellaista normaalia, että lunta kolatessa ja halkoja hakatessa saattoi otsa kostua hiestä, joskus selkäkin. Siihen auttoi yleensä antiperspirantti tai deodorantti. Haju ei ollut voimakas ja selviydyin mainiosti normaaleista sosiaalisen kanssakäymisen tilanteista muita häiritsemättä. Vähitellen tilanne on pahennut. Nykyisin minun ei tarvitse kuin nousta portaat tai kiiruhtaa autolle niin olen hiessä. Sitä hikeä tulee paljon ja se tuoksuu voimakkaasti.

Ideakuvastosta innostuin tilaamaan hientappajaa ja täytyy todeta, että se toimi - ainakin aluksi. Nyt hikirauhaseni ovat tottuneet siihenkin ja hikeä puskee tästä ihmeaineesta huolimatta. Luin lääkärikirjasta, että liikahikoilu voi johtua jopa elimellisetä ongelmasta, mutta olo tuntuu muuten hyvältä ja suksi luistaa.

Eihän tämä hikoilu itseäni haittaa, kun esimerkiksi kylässä käydessä pään ja kainalot voi käydä kuivaamassa aluksi wc:n käsipyyhkeeseen, mutta vaimoa tämä hikoaminen häiritsee. Lapsetkaan eivät enää halua tulla nihkeään syliin. Mietin jo eilen, että olenko jo ihan eläkettä vaille, kun pienen pienikin liikunta saa minut hikoamaan. Tuntuu, että nyt työpaikalla vasta puristetaankin minusta kaikki mehut. Muuten tammikuu on mennyt ihan mukavasti.

Pieniä asioita, mutta ärsyttäviä

Minä tiedän, että Haitin maanjäristyksessä on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Minä tiedän, että Sao Paulon rankkasateissa on kuollut kymmeniä ihmisiä. Minä tiedän, että joka kymmenes lapsi elää Suomessa köyhyysrajan alapuolella. Minä tiedän, että todennäköisesti joku tekee tänäänkin Suomessa itsemurhan.

Tiedän, että maailmassa on paljon pahaa. Tiedän, että Suomessa on paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin. Tiedän, että minulla ns. menee hyvin. Siitä huolimatta kirjoitan nyt pienistä asioista, jotka ärsyttävät minua aina joskus. Muistutan teitä, että tiedän itsekin, että nämä ovat vain pieniä asioita. Siltikin ne joskus yhden pienen ihmisen maailmassa ovat isoja asioita. Pienikin asia voi olla ärsyttävä, ja yleensä nimenomaan pienet asiat ovat ärsyttäviä, sillä isot asiat saavat aikaan suurempia tunteita.

1. Miksi kaupan kassalla aina kysytään jotain sen kaupan etukorttia? Minä kyllä osaisin sen näyttää sille kassahenkilölle, jos minulla sellainen olisi.
2. Miksi ihmiset kertovat intiimiasioitaan puhuessaan puhelimessa julkisella paikalla? Voisivat jättää ne asiat puhuttavaksi vaikka kasvotusten.
3. Miksi omakotialueilla naapurukset eivät voi hankkia samanlaisia postilaatikkoja? Onko mitään rumempaa kuin kuuden postilaatikon rivistö, jossa on laatikoita kuutta eri väriä, materiaalia ja kokoa?
(4. Tätä ei ollut aluksi tarkoitus kirjoittaa: Miksi nettiyhteys tökkii? Jos tästä kerran maksan, niin saisi toimia 24/7 ilman pienenpieniä katkoksia.)

Tällaista tällä kertaa. Paljon muutakin on, mutta jatkan niistä myöhemmin. Haitin maanjäristyksen uhreja muistin osallistumalla lipaskeräykseen marketin oven edessä. Onneksi oli viisisenttinen taskussa, niin sai itselle hyvän mielen.

Tammikuu (runo)

Jäässä oksat pihapuun
kulkee tietä pitkin kaksi lasta.
Lumi sataa taivahasta
naurussa näen lapsen suun.

Istun yksin ikkunassa
lintu ruutuun koputtaa.
Kellokin jo hoputtaa
kiirettä on elämässä.

Tammikuussa alan uutta
kiirehdin jo helmikuuta.
Lapsen hymysuuta
unohda en - iloisuutta.

Heräämisen portaat

Tänä aamuna taas sitä tuskailin. Miksi minun pitää herätä niin toivottoman hitaasti? Miksi olon pitää välittömästi herätyskellon soimisen jälkeen olla kuin olisi puolikuollut? Miksi kestää ainakin tunnin, ennen kuin silmäni ovat kunnolla auenneet ja jopa kauemmin, että aivoni käynnistyvät?

Heräämiseni on samanlaista kuin väsyneenä joutuisi kiipeämään kerrostalon portaat kymmenenteen kerrokseen. Paitsi niissä portaissa olisi ehkä lopussa väsyneempi kuin alussa. Heräämisen suhteen on kuitenkin toisin. Silti kaipaisin, että edes joskus tuntuisi siltä, että se aamuinen herääminen olisi kuin juuri oikeassa kerroksessa valmiiksi oleva hissi, joka sitten veisi minut niihin valvekerroksiin.

Minun on joskus vaikea suhtautua milloin heräsit -kysymykseen. Yleensä kai sillä tarkoitetaan sitä hetkeä, jolloin havahtuu siitä unesta esimerkiksi herätyskellon tai vastaavan kapineen avulla. Mutta en minä hereillä ole yleensä vasta kuin aikaisintaan kolme varttia tuon tapahtuman jälkeen. Jotkut saivartelijat kertovat heränneensä esimerkiksi 6.56, mikä minusta kuulostaa ajatuksena aivan älyttömältä.

P.S. Muistan, että opiskeluaikana monet kyselivät vielä lounasaikaankin minulta, että olenko mahdollisesti juuri herännyt. Heräämiseni hitaus taitaa siis näkyä myös naamastani. Kyse ei ole pelkästään henkisestä heräämisestä.

Tilavuuteni

Aloitan ytimekkään informatiivisesti: tilavuuteni (ilman päätä) on noin 73 litraa.

Koko jutun taustalla on se, että joulun jälkeen on alkanut tuntua, että voisi alkaa laihduttaa. Jotenkin vain ajattelin, että vaaka ei kerro koko totuutta. Etenkin, jos aloitan lihaskunnon kehittämisen samalla. Monet väittävät, että peili kertoo paremmin totuuden kuin vaaka. Minä siitä huomaamaan, että peilihän oikeastaa kertoo siitä, miltä ihminen näyttää - tai siis kuinka isolta näyttää. Ja ihmisen koko on sama kuin tilavuus, joten minä sitä halusin alkaa tarkkailla.

Tuon alussa olevan tiedonmurusen saamiseksi piti hieman tehdä töitä. Laskea kylpyammeeseen niin paljon vettä, että sen vedenpinnan alle mahtui mies. Sitten piti merkitä kylpyammeeseen merkki siihen vedenpinnan kohdalle. Sitten vain mies sinne veden alle ja taas uusi merkki vedenpinnan tasolle.

Tuon kaiken jälkeen oli kaksi merkkiä kylpyammeen reunassa. Enää ei tarvinnut kuin mitata, paljonko niiden väliin mahtuu vettä. Tarkistusmittasin 10 litran ämpärin: 9,8 litraa. Sillä sitten mittasin, paljonko pitää laittaa vettä ammeeseen päästäkseen alemmasta merkistä ylempään. Viimeiset litrat kauhoin samalla litran mitalla, jolla tarkistusmittasin ämpärin.

Tämän mittaiseksi mieheksi tuossa taitaa jokunen litra olla liikaa. Ensimmäinen tavoitteeni onkin päästä kesäkuun loppuun mennessä alle 70 litran. Jos muistan, voinen raportoida edistymisestä täällä.

Yhteinen lauluhetki

Aamulla menin soittamaan naapurin ovikelloa. Syynä oli se, että oli perinteisen lauluhetken aika. Tähän aikaan vuodesta olemme joka vuosi naapurin kanssa laulaneet suomalaisia lauluja, lähinnä iskelmiä ja jotain vanhoja kansanlauluja.

Naapuri tuli meille vaimonsa kanssa ja keitimme kahvit heti aluksi. Kahvin tippuessa kaivoimme sopivia nuotteja ja mietimme, mitkä laulut sopisivat näin vuoden alkuun. Kahvit juotuamme vaimo asettui pianon taakse ja kokoonnuimme puolipiiriin hänen ympärilleen. Vaimo soitti ja me lauloimme naapureiden kanssa.

Sitä vain en ymmärrä, miksi naapurin naisella on niin ruma lauluääni. Kaunis on kasvoiltaan naapurin rouva, mutta ääni laulaessa on kuin sikaa tapettas. Miten Olavi jaksaakin kuunnella sitä? Ehkä he eivät useinkaan laula. Tällä kertaa yhteinen lauluhetki meni minulla kärsimyksen puolelle. Edellisen asunnon naapurit olivat mukavempia näissä vuodenalun lauluhetkissä.