sain aamuyöllä aatteen
nyt tapahtuu jotain suurta

menin ulos, rantaan
ei siellä mitään suurta ollut

pimeä, kylmä vain
ja pieniä, pieniä kaloja

palasin takaisin
uneen

Askartelun suunnittelua

Kävin tavanomaiseen tapaani oleskelemassa kirjastossa. Etsin nimipäiväkortteja silmällä pitäen alan lehdistä. Siinä menikin tunti tai pari plaratessa. Niitä oli siististi vuosikerroittain järjestettynä hyllymetreittäin. Löysin muutamia sopivia vaihtoehtoja ja sattumalta kaikki olivat 1990-luvun lehdissä. Olin kuitenkin yksin lehtineni ja suunnitelmineni, joten kaipasin apua.

Äkkäsin läheisen pöydän äärestä minua nuoremman miehen, joka oli levittänyt valtavan kasan kirjoja pöydälle ja teki muistiinpanoja ja alleviivauksia keskittyneesti. Huomasin, että mies tekee neonvihreällä, paksulla alleviivaustussilla merkintöjä kirjaan niin paljon, että se kirja on kohta lukukelvoton, joten päätin puuttua oitis asiaan

- Anteeksi, nuorimies onko kirja mahdollisesti kirjaston omaisuutta?
- On tietenkin, eihän kukaan hullu näitä kaikkia itselleen osta
- Voisitko siinä tapauksessa lopettaa sen päämäärättömän kirjan sotkemisen, kysyin

Mies, tai paremmin poika, pahoitti mielensä uteluistani ja pyysi minua poistumaan häiritsemästä. Jatkoin kuitenkin tutun ystävälliseen tapaani keskustelua ja sain selville, että opiskeluhommissa siinä oltiin, oikein yliopistollisissa. Muka luki tenttiin, mutta minun nähdäkseni enemmänkin tärveli julkista omaisuutta.

- Entä nämä askarteluhommat, onko aivan vieraita, kun olisin kaivannut vähän mielipidettä, yritin
- Ei ole kyllä oikein mun alaa, mutta voinhan vilkaista toki, jos siitä on apua, poika leppyi
- Ajattelin näitä 1990-luvun ohjeita, joita löysin. Näissä on jotenkin niin kauniita sävyjä yhdistetty yllättävällä tavalla, jatkoin
- Enpä oikein, tiedä.. olen syntynyt juuri ennen lamaa, joten nämä tuovat mieleen lapsuuden tunnelman. Silloin oli niitä lomautuksia ja irtisanomisia meidänkin perheessä, joten sinuna yrittäisin jotain muuta, hän avautui

Kiittelin mielipiteestä ja pahoittelin vielä suoraa käytöstäni, mutta sain kuin sainkin jonkin mielipiteen korteista omani rinnalle, mutta en sen tueksi. Palasin takaisin samalle lehtihyllylle ja jatkoin selailua. Katsoin lehtiä nyt aivan uusin silmin ja laman opetukset mielessäni. Löysin heti omakseni ohjeet, joissa olivat aivan uudet, nousukauden kirkkaat, värit. Ohitin lainausautomaatin ja kävin lainaamassa lehdet oikein vanhaan tapaan tiskiltä. Esittelin kirjastotädille vielä valitsemiani korttimalleja ja hän oli niihin yhtä tyytyväinen kuin minäkin. Saapa nähdä, mitä vaimo sanoo, kun näkee.

Kahdenlaisia vakuutuksia

Tunti sitten soi puhelin. Vakuutusyhtiöstä soittivat. Pitäisi kuulemma laittaa asiat kuntoon. Minä yritin selittää, että kyllä meillä on asiat ihan kunnossa. Ei auttanut. Olisi pitänyt niiden mielen mukaisesti laittaa asiat kuntoon. En oikein lämmennyt. Löin luurin kiinni.

Äsken soi ovikello. Kaksi jehovantodistajaa oli ovella. Pitäisi kuulemma laittaa asiat kuntoon. Minä yritin selittää, että kyllä meillä on asiat ihan kunnossa. Ei auttanut. Olisi pitänyt niiden mielen mukaisesti laittaa asiat kuntoon. En oikein lämmennyt. Löin oven kiinni.

Musiikkiaikakone

Matkustin eilen ajassa taaksepäin. Illalla juuri ennen nukahtamista laitoin Spotifysta (jotenkin arvasin, että luulit, arvoisa lukija, etten minä käytä sitä) soimaan pari kappaletta, joita soitin eräänä kesänä poikamiehenä ollessani. Tunne oli uskomaton.

Kun ensimmäinen kappale soi, muistin heti, millainen puu oli asunnon ikkunan alla. Muistot vyöryivät mieleeni jokaisella soinnulla: millainen patentti oli kenkäkaapissa, millaiset matot oli eteisessä, miltä näyttivät jatkojohdot keittiössä. Melkein saan suuhunikin lähikaupan tuoreiden munkkien maun.

Niin, tunne oli uskomaton. Kyllä minä muutenkin muistelemalla vielä sen asunnon muistin. Mutta nyt. Ajatukset, muistikuvat ja tunteet tulivat pakottamatta, virraten.