Maailma pieni - ihminen suuri?

Rankkasateita
Aasian viljelmillä,
kertoi uutiset.

Lähikaupassa
hintalappu vaihtunut
riisipakettiin.

Lämmin kaakao
maistuu niin ihanalta
lempimukista.

Afrikassa murhe:
sademetsän reunasta
kaatui taas puita.

Maailma pieni.
Ihmisten harhakuva:
ihminen suuri.

Runo syksyyn

Tilaa ilman aikaa
aikaa ilman tilaa

Tilaanko aikaa,
vai annanko tilaa?

Elämän tarkastelua

kävelen meren rantaa
näen vuoren ja taivaan

lasken katseeni horisonttiin
näen vettä ja metsää

katson jalkoihini
näen kiviä. suuria, pieniä

käännän suuren kiven
näen sen alla vikkelän hämähäkin

laskeudun polvilleni
näen pikkuriikkisen madon ja kovakuoriaisen

otan sormien väliin hiekkaa
kuvittelen mikrobin ja tohvelieläimen

mutta en varmasti ota suurennuslasia!
tämä tarkkuus riittää

Yhdys sanoja ja hautakivijuttuja

Kävin kävelemässä aamu lenkillä tuolla ulkona. Aamu aurinko paistoi välillä mukavasti pilvi verhon takaa ja välistä. Pääasiassa kävelin läheisen kerros talo alueen ympäristössä. Sillä alueella on yksi koira puisto, jossa joskus olen käynyt ja muitakin viher aluita. Kävelin myös läheisessä isommassa havu puu metsässä.

Kävellessä mietin, että minkä laisen tekstin haluaisin omaan hauta kiveeni. Tuntuu todella vaikealta päättää sellaista, kun jotenkin luulee, että siihen kuolemiseen on vielä aikaa. Mutta voihan kuolema tulla vaikka huomenna. Tai eihän sitä tiedä vaikka viikate mies olisi jo tänä iltana oman koti oven takana. Vaimo oli sitä mieltä, että tuollaiset ajatukset ovat ihan hassuja, mutta ei se minua auttanut. Se teksti siihen kiveen jäi keksimättä.

Mietin monen laisia vaihto ehtoja, mutta jotenkin tuntui, että pitäisi ensin tietää, millaisen elämän on elänyt ennen kuolemaansa, jotta se teksti varmasti tuntuisi oikealta. Ja kun ei vielä tiedä, milloin kuolee, ei tiedä, millaisen elämän ehtii elää. Sitähän voi kuolla vaikka jonain arvostettuna henkilönä, mutta ei vain itse vielä sitä tiedä. Tai kaikkien unohtamana hylkiönä. Tietenkin voisi miettiä, mitä kiveen kannattaisi kirjoituttaa, jos kuolisi juuri nyt, mutta siinä ajatuksessa on se huono puoli, että tulee jotenkin suru mielinen olo. En minä ainakaan halua elämän juuri nyt päättyvän.

Kävely heti aikaisin aamulla on joka tapauksessa mukavaa puuhaa. Tulee ajateltua jotain sellaisiakin ajatuksia, joita ei tiedä omassa päässä muuten edes olevan. (Se, että onko kaikki ajatukset omassa päässä kauankin varastossa, olisi aivan eri pohdinnan aihe.) Kävely lenkin jälkeen sitten menin heti lämpimäänsuihkuun ja vaimon keittämälle aamukahville. Kahvia lukiessa näin pöydällä olleen lehden otsikossa yhdys sana virheen.

Hiljaisuuden arvo

Hyvyys ei ilmoita tulostaan,
pahuus ei ilmoita tulostaan.
Molemmat hiipivät sisään
silmistä ja korvista.

Hyvyys taitaa hiljaisuuden,
pahuus sen on unohtanut.
Taistelussa ankarassa
voittaa pahuus äänellään.

Niin kovin tarvii ihmisparka
hiljaisuutta, hiljaisuutta.
Muuten kuiskeet hyvyyden
jäävät alle metelin.

Paluuteen

Syksyiset lehdet pyyhin pois kasvoiltasi.
Lennät tuuleen minun katsellessani laiturilta.
Tulevana keväänä palaat vahvempana kuin ennen.
Olen vastassa.

Hikihän siinä tuli

Alussa oli selostus, hikiset pelaajat ja kuuntelija. Kuuntelin radiosta jalkapallo-ottelua. Vaimo oli päättänyt katsoa tv:stä sisustusohjelmaa, joten tyydyin itse radioon. Pallomiehet juoksivat ympäri kenttää ja yrittivät saada maaleja aikaan. Samaan aikaa tv:ssä kaksi (2) amerikkalaista miestä järjesti väijytystä sisustusohjelmassaan. Juuri sillä hetkellä, kun vierasjoukkue radiossa sai maalin, tv:n miehet kantoivat vaaleanpunaista sohvaa kauppakeskukseen, jossa ohjelman kohteena ollut perhe oli ostoksilla. Vaimo huusi minua katsomaan nauraen. Radion volyymiä piti kasvattaa, samoin tv:n. Kilpailimme korviemme huomiosta ja loppujen lopuksi kumpikin pitelimme korviamme.

Alku oli johdantoa, kuten kirjoissakin usein on. Mutta tämä ei ole kirja vaan kertomus siitä, kuinka ostin tv:n ja luulin tulleeni huijatuksi.

On tavallista, että katsomme vaimoni kanssa eri ohjelmia kuunnellen puolella (1/2) korvalla radiota. Meillä on kuitenkin ollut vain yksi tv, joten riitaa tuli usein. Tässä jutussa teen selvyyttä teille siitä, miten ongelma ratkesi.

Palkankorotus töissä mahdollisti sen, että pääsin tv-kauppaan. Myyjä oli tavallisen oloinen mies. Vähän hiljainen myyjäksi, eikä niin päällekäyvä kuin monissa muissa tv-kaupoissa. Pidin myyjästä ja päätin heti ostaa tältä myyjältä. Menimme isojen tv:eiden osastolle ja vain yhdestä tv:stä tuli urheilua. Muissa oli joko auto-ohjelmia tai lastenohjelmia. Pidän urheilusta, joten ostin sen urheilu-tv:n. Uskotteko, että tv voi painaa jopa 10kg?

Myyjä auttoi kantamisessa, mutta silti tuli hiki. Kotona jouduin käyttämään hissiä. Laitoin tv:n päälle (kukkia). Televisio näytti uutisia, vaikka sen piti olla urheilu-tv. Soitin myyjälle, että laittoiko se sittenkin väärän tv:n pakettiin. Kaupassa urheilua, kotona uutisia. Se ei ollut hyvä diili.

Menin viime viikolla tv:n kanssa kauppaan reklamoimaan. Myyjä kiinnitti antennin ja virtajohdon pistokkeisiin. Tv:stäni tuli urheilua, eikä uutisia. Jotain magiikkaa tässä täytyi olla. Kaahasin kotiin tv:n kanssa. Nopeasti pistokkeet seinään ja tv päälle. Tulosruutu. Minua ei sittenkään huijattu. En olisi siitä myyjästä uskonutkaan.

Tarinan opetus: Olkaa varovaisia, kun olette asioilla.

Kermavaahtoa ja lettuja

Keitimme päivällä kahvia, koska naapuri tuli tuomaan adressia allekirjoitusta varten. Tästä meidän talosta oli aika jättänyt yhdestä asukkaasta ja laitoimme yhteistä adressia hautajaisiin omaisille talon väeltä. Mukavahan se on sillä lailla muistaa vanhaa naapuria ja ystävää. Mutta siihen kahviin – kahvin kanssa on mukava olla jotain pientä purtavaa. Kauppa oli kiinni ja pakkanen tyhjänä, mutta keittiön ylähyllyltä löytyi pelastus.

Kaapissa oli jauhopussi, X-tra vehnäjauhoja, joissa oli parasta ennen päiväys mennyt viikko sitten. Niihin sekoitin vähän Hyla-maitoa ja munia. Maustoin taikinan ripauksella suolaa ja sokeria ja niinpä oli taikina valmis. Paistoin letut polttavan kuumalla pannulla ruokaöljyssä. Sanovat, että voissa tulee parempia, mutta en viitsinyt yhtä adressintuojaa varten voita tuhlata, kun Lidlissä ei ole nyt ollut voitarjouksia.

Kermavaahto tai vaniljajäätelö on hyvää lettujen kanssa. Tällä kertaa nautimme kahvin ja letut kermavaahdon kanssa. Hyväähän se oli. Ihan meinasi unohtua, että vakavan asian äärellä olimme kahvipöydässä, kun niin maistuivat letut.

Kahvilla

Tarjottimella oli kuppi kahvia, kuppi kuumaa vettä ja vesilasi. Myyjä kaivoi tarjoilukuvun alta viineriä. Ensin yhden ja sitten toisen, kunnes nainen sanoi, että ei ota viineriä. Myyjä laittoi hieman ärtyneenä toisen viinerin pois.Nainen kaatoi pussista pasteijan lautaselle ja pyysi, että sitä lämmitettäisiin hieman. Myyjä laittoi sen mikroon. Mies nosteli kättään edestakaisin. Hänellä oli kädessään teepussi. Pussin toinen pää oli kupissa, jossa oli kuumaa vettä. Nainen sai pasteijansa mikrosta ja maksoi. Minä otin kahvin ja viinerin. Ne maksoivat kolme euroa ja kaksikymmentä senttiä. Menin pöytään.

Mies ja nainen istuivat niin, että nainen ei nähnyt minua. Mies istui häntä vastapäätä. Hän näki minut. Hän katsoi, miten haukkasin viineristä, melkein tuijotti. Hänen farkkunsa olivat jo hiukan kuluneet ja pikeepaitakaan ei ollut aivan uusi. Kengät oli ostettu halpamarketista. Nainen oli kovasti meikattu. Hänellä oli päällään mekko, joka oli ehkä joskus ollut hieno. Mies haki naiselle ja itselleen paperia tarjoilutiskiltä. Ei ollut muistanut heti ottaa. Hän oli vähällä kompastua yhteen pöytään palatessaan omaan pöytäänsä. Mies pyyhki paperilla suunsa ympäristöä. Viineristä oli jäänyt tomusokeria hänen poskeensa. Hän viimeisteli työn kielellään. En nähnyt, mitä nainen teki paperillaan.

Nousin pöydästä. Kuppia ja lautasta ei voinut viedä mihinkään, enkä viitsinyt kertakäyttöastioita taskuunikaan laittaa, joten jätin ne pöytään. Kävelin pariskunnasta poispäin. Mies katsoi kuluneita housujani.

Kaupunkijuhannus

Vaimo halusi lähteä lasten kanssa juhannukseksi mökille. Oli luvannut siskonsa perheelle, että hekin saavat tulla. Minä päätin jäädä kaupunkiin. Tuntui, etten jaksa tällä kertaa vaimoa, lapsia, mökkiä, sukulaisia, sääskiä, anopin yllätysvierailua, juhannusaamun krapulaa jne.

Täällä sitä sitten tulee vietettyä kaupungissa tämä juhannusaatto. Olen tässä kuunnellut Spotifysta jazzia ja Katri Helenaa. Kaupassa en muistanut ajoissa käydä, mutta pakastimessa näyttää olevan leipää ja pullaa niin paljon, ettei tässä ehdi nälkään kuolla juhannuksena. Autoa ei ole käytössä, kun vaimo vei sen.

Illemmalla ajattelin lähteä katsomaan rantaan sytytettävää kokkoa. Tuskin siellä kovin paljon on väkeä katsomassa, kaikki menevät mökeille tai jonnekin muualle. Minä en mene. Mukavaa olla joskus erilainen. Minäkin joskus sellainen individualisti.

Mummon luona yökylässä

Kävimme viikonloppuna katsomassa mummoa vanhainkodissa. Mummo asuu noin 300 km päässä joten katsoimme paremmaksi olla mummon luona yötä. Vanhainkoti oli nimetty kuntaliitoksen yhteydessä palvelutaloksi, ja kyllä siellä palvelu pelasikin.

Saavuimme palvelutalon pihaan myöhään perjantai-iltana. Mummo oli nukkumassa, mutta puhelu yöhoitajalle avasi tien sisään. Emme olleet syöneet pitkään aikaan, joten kävimme palvelutalon keittiöllä syömässä päivällä tähteiksi jääneitä riisipuuroa ja soppaa. Nykyajan vanhukset ovat onneksi huonoja syömään, joten mekin saimme osamme.

Kannoimme patjat mummon yksiöön ja asetuimme nukkumaan. Aamulla palvelu pelasi! Isoon ruokasaliin oli katettu aamupala, jopa parempitasoinen kuin hotelleissa, joten suuntasimme syömään. Leipää oli monenlaista ja viiliä, jogurttia, ohrasuurimopuuroa, piimää. Lopuksi saimme vielä kahvit.

Mummo ei meitä tuntenut. Ihmetteli, että ketä hänen luonaan on ja puhui vain jotain evakkojuttuja. Luuli meitä Karjalan evakoiksi, kun olimme yöllä hänen huoneeseensa ilmestyneet. Päivisin soutelimme palvelutalon veneellä läheisellä lammella ja joutilaina hetkinä menimme päiväsaliin katsomaan tv:tä.

Jossain vaiheessa palvelutalon henkilökunta alkoi kysellä, että milloin vieraat ovat lähdössä. Luulin, että he tahtovat tietää lähdöstämme, jotta osaavat tehdä meille eväät mukaan, kun matka on pitkä. Toisin kävi. Jouduimme paluumatkalla pysähtymään huoltamolle syömään, kun palvelutalosta ei eväitä tipu.

Säiden armo (runo)

Helle - kuvittelen kesän.
Sade - kuvittelen syksyn.
Lehdet puhkeavat puihin.

Olen enemmän kuin ennen
tajunnut luonnon
olevan kuin ihminen.

Jos luonto on armollinen,
ei etene oppikirjan mukaan,
miksi minäkään - ihminen

yrittäisin elää
sillä tavalla kuin muut opettavat
hyvästä elämästä.

Armahdan itseni.

Kesälomasuunnitelmia

Tuleva kesä tuo tullessaan monia muutoksia edellisiin kesiin verraten. Meillä on nykyisin moottoripyörä (ihan tuollainen pieni vanha matkapyörä vain) ja sillä joutuu nyt ajamaan. Vaimo on hinkunut pyörämatkaa keskieurooppaan, mutta epäröin. Vanha pyörämme ei ole huoltovapaa ja mahdolliset huollot ulkomailla vajavaisella kielitaidolla tullevat kalliiksi. Tuossa pyörässä kyllä on hyvät laukut ja paikka teltalle yms. pikkutavaralle, mutta jotenkin epäilyttää lähteä Helsinkiä kauemmaksi.

Saksan moottoritiet on sellainen nähtävyys, joka vaimon pitäisi kuulemma päästä kokemaan. Olen yrittänyt sanoa, että katsoo youtubesta millainen se on ja laittaa vaikka ikkunan auki päästäkseen tunnelmaan, mutta ei vain mene rouvashenkilöllä perille. Itse nähty ei ole sama asia kuin video. Toisaalta ymmärrän hänen näkökantansa, mutta miksi juuri Saksan moottoritiet. Suomessakin on teitä vaikka millä mitalla. On sora-, hiekka- ja asfalttitietä. Kunnon moottoritiekokemus kuulemma puuttuu.

Olen ehdottanut vaimolle, että vuokraisimme saaristosta mökin ja tekisimme pienempiä päivämatkoja pyörällämme. Ei kelpaa. Viimeistä sanaa ei ole vielä sanottu, kun en ole riitauttanut asiaa kunnolla. Pyörä oli jo niikseen kallis hankinta, että jos olisin arvannut sen tuovan lisäkustannuksia vielä ulkomaanmatkojen muodossa kalliiden vakuutusten lisäksi, se olisi saanut jäädä hankkimatta.

Eero kertoi, että hänelläkin oli nuorempana moottoripyörä. Minä kerroin Eerolle, että minulla oli nuorempana akne. Hän ymmärsi pointin ja oli hiljaa.

Runo Maaliskuun 23.

On maailma täynnä ihmeitä.
Yksi niistä on sen avaruus.
Voi vain ihailla tähtiä,
katsoa pimeyteen ja olla hiljaa.

Toinen ottaa toista kädestä,
toinen päähän.
Kuitenkin – he ovat samassa tilassa.

Raumalaisten pienet, suuret murheet

Tämän päivän Uusi Rauma -lehden tekstaripalsta oli taas päässyt kiinni oikeisiin asioihin.

Tässä on jollakin murheena lintujen ruokinta. (On kyllä varsin perinteinen näiden palstojen aihe tämäkin, joten ei mollata kirjoittajaa tämän enempää.) "Joku tolvana on vienyt sorsille säkillisen kokonaisia leipiä ja sämpylöitä. Ei kai kanalin ranta ole kaatopaikka? Ei niitä sorsat pysty syömään. Huh huh!"

Tämä kirjoittaja ei ole kerrostalon rapusta löytänyt huoltoyhtiön yhteystietoja, jotta olisi voinut osoittaa valituksensa oikeaan paikkaan: "On se kumma, kun huoltofirma ei hoida hommiaan. Meidänkin pihan aurasivat asukkaat itse."

Jotakin &%#¤%&%& vieläkin Leijonien tappio USA:lle niin paljon, että täytyy muka osoittaa olevansa fiksumpi kuin lehden toimitus: "Leijonille kaikkien aikojen nöyryytys (UR net). 2002 Salt Laken kisoissa Suomi hävisi USA:lle 0-6." Tässä aivan aiheesta toimitus oli vähän kertonut, miksi viimeisin USA-tappio oli nöyryyttävämpi kuin jonkun alkusarjapelin tappio kahdeksan vuotta sitten.

Seitsemän vuotta elämästä hukkaan

Kuuntelin juuri, kun televiossa haastateltiin erittäin pettynyttä ja apeaa urheilijaa. Mietin kyllä, oliko toimittajan pakko haastatella koko urheilijaa, jos näki, että kysymyksiin vastaaminen oli hankalaa. Ei paljoa puuttunut, etteikö tämä miesurheilija olisi itkenyt.

Mies sanoi, että aivan kuin olisi seitsemän vuotta elämästä mennyt hukkaan. Oli siis tehnyt seitsemän vuotta töitä tavoitteenaan nämä olympiakisat. Ja nyt kisat olivat hänen osaltaan ohi. Pettymys oli - kliseisesti sanottuna - käsin kosketeltavissa.

Haastattelun lopuksi mies tosin totesi jotain siihen suuntaan, että hänellä on kotona odottamassa jotain, joka saa nämä tällaiset unohtumaan, kun aurinko taas joskus paistaa vähän korkeammalta. Niinpä, urheilu on kuitenkin vain osa elämää.

Puoli seitsemän

Kello on nyt seitsemän perjantai-iltana. Kellonaika tarkoittaa sitä, että juuri päättyi viikon viimeinen Puoli seitsemän -lähetys televisiossa. Minä syksyllä luulin, että tuo ohjelma olisi jotenkin hyvä, mutta olen hieman pettynyt.

Ensinnäkin minua häiritsee se, että vieraat, jotka monesti ovat kiinnostavia, jäävät ohjelmassa aivan sivurooliin. Tänäänkin näyttelijä Pertti Sveholmilla olisi ollut ohjelmalle paljon enemmän annettavaa kuin mitä ohjelma hänelle antoi. Valitettavaa ja surullista.

Toiseksi - vaikka pidänkin Mariasta, Peteristä ja Mikosta - olen hieman pettynyt tapaan, jolla he vetävät ohjelmaa. Tekopirteää. Hyi.

Silloin tällöin tulee ohjelmaa katsottua, mutta ei siitä mitään joka kerran hupia ole tullut. Vaikka niin syksyllä kuvittelin.

Liikahikoilusta

Vaimoni miettii onko nyt mieltä missään. Hikoilen liikaa jopa kylmissään. Aluksi se oli sellaista normaalia, että lunta kolatessa ja halkoja hakatessa saattoi otsa kostua hiestä, joskus selkäkin. Siihen auttoi yleensä antiperspirantti tai deodorantti. Haju ei ollut voimakas ja selviydyin mainiosti normaaleista sosiaalisen kanssakäymisen tilanteista muita häiritsemättä. Vähitellen tilanne on pahennut. Nykyisin minun ei tarvitse kuin nousta portaat tai kiiruhtaa autolle niin olen hiessä. Sitä hikeä tulee paljon ja se tuoksuu voimakkaasti.

Ideakuvastosta innostuin tilaamaan hientappajaa ja täytyy todeta, että se toimi - ainakin aluksi. Nyt hikirauhaseni ovat tottuneet siihenkin ja hikeä puskee tästä ihmeaineesta huolimatta. Luin lääkärikirjasta, että liikahikoilu voi johtua jopa elimellisetä ongelmasta, mutta olo tuntuu muuten hyvältä ja suksi luistaa.

Eihän tämä hikoilu itseäni haittaa, kun esimerkiksi kylässä käydessä pään ja kainalot voi käydä kuivaamassa aluksi wc:n käsipyyhkeeseen, mutta vaimoa tämä hikoaminen häiritsee. Lapsetkaan eivät enää halua tulla nihkeään syliin. Mietin jo eilen, että olenko jo ihan eläkettä vaille, kun pienen pienikin liikunta saa minut hikoamaan. Tuntuu, että nyt työpaikalla vasta puristetaankin minusta kaikki mehut. Muuten tammikuu on mennyt ihan mukavasti.

Pieniä asioita, mutta ärsyttäviä

Minä tiedän, että Haitin maanjäristyksessä on kuollut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Minä tiedän, että Sao Paulon rankkasateissa on kuollut kymmeniä ihmisiä. Minä tiedän, että joka kymmenes lapsi elää Suomessa köyhyysrajan alapuolella. Minä tiedän, että todennäköisesti joku tekee tänäänkin Suomessa itsemurhan.

Tiedän, että maailmassa on paljon pahaa. Tiedän, että Suomessa on paljon asioita, jotka voisivat olla paremmin. Tiedän, että minulla ns. menee hyvin. Siitä huolimatta kirjoitan nyt pienistä asioista, jotka ärsyttävät minua aina joskus. Muistutan teitä, että tiedän itsekin, että nämä ovat vain pieniä asioita. Siltikin ne joskus yhden pienen ihmisen maailmassa ovat isoja asioita. Pienikin asia voi olla ärsyttävä, ja yleensä nimenomaan pienet asiat ovat ärsyttäviä, sillä isot asiat saavat aikaan suurempia tunteita.

1. Miksi kaupan kassalla aina kysytään jotain sen kaupan etukorttia? Minä kyllä osaisin sen näyttää sille kassahenkilölle, jos minulla sellainen olisi.
2. Miksi ihmiset kertovat intiimiasioitaan puhuessaan puhelimessa julkisella paikalla? Voisivat jättää ne asiat puhuttavaksi vaikka kasvotusten.
3. Miksi omakotialueilla naapurukset eivät voi hankkia samanlaisia postilaatikkoja? Onko mitään rumempaa kuin kuuden postilaatikon rivistö, jossa on laatikoita kuutta eri väriä, materiaalia ja kokoa?
(4. Tätä ei ollut aluksi tarkoitus kirjoittaa: Miksi nettiyhteys tökkii? Jos tästä kerran maksan, niin saisi toimia 24/7 ilman pienenpieniä katkoksia.)

Tällaista tällä kertaa. Paljon muutakin on, mutta jatkan niistä myöhemmin. Haitin maanjäristyksen uhreja muistin osallistumalla lipaskeräykseen marketin oven edessä. Onneksi oli viisisenttinen taskussa, niin sai itselle hyvän mielen.

Tammikuu (runo)

Jäässä oksat pihapuun
kulkee tietä pitkin kaksi lasta.
Lumi sataa taivahasta
naurussa näen lapsen suun.

Istun yksin ikkunassa
lintu ruutuun koputtaa.
Kellokin jo hoputtaa
kiirettä on elämässä.

Tammikuussa alan uutta
kiirehdin jo helmikuuta.
Lapsen hymysuuta
unohda en - iloisuutta.

Heräämisen portaat

Tänä aamuna taas sitä tuskailin. Miksi minun pitää herätä niin toivottoman hitaasti? Miksi olon pitää välittömästi herätyskellon soimisen jälkeen olla kuin olisi puolikuollut? Miksi kestää ainakin tunnin, ennen kuin silmäni ovat kunnolla auenneet ja jopa kauemmin, että aivoni käynnistyvät?

Heräämiseni on samanlaista kuin väsyneenä joutuisi kiipeämään kerrostalon portaat kymmenenteen kerrokseen. Paitsi niissä portaissa olisi ehkä lopussa väsyneempi kuin alussa. Heräämisen suhteen on kuitenkin toisin. Silti kaipaisin, että edes joskus tuntuisi siltä, että se aamuinen herääminen olisi kuin juuri oikeassa kerroksessa valmiiksi oleva hissi, joka sitten veisi minut niihin valvekerroksiin.

Minun on joskus vaikea suhtautua milloin heräsit -kysymykseen. Yleensä kai sillä tarkoitetaan sitä hetkeä, jolloin havahtuu siitä unesta esimerkiksi herätyskellon tai vastaavan kapineen avulla. Mutta en minä hereillä ole yleensä vasta kuin aikaisintaan kolme varttia tuon tapahtuman jälkeen. Jotkut saivartelijat kertovat heränneensä esimerkiksi 6.56, mikä minusta kuulostaa ajatuksena aivan älyttömältä.

P.S. Muistan, että opiskeluaikana monet kyselivät vielä lounasaikaankin minulta, että olenko mahdollisesti juuri herännyt. Heräämiseni hitaus taitaa siis näkyä myös naamastani. Kyse ei ole pelkästään henkisestä heräämisestä.

Tilavuuteni

Aloitan ytimekkään informatiivisesti: tilavuuteni (ilman päätä) on noin 73 litraa.

Koko jutun taustalla on se, että joulun jälkeen on alkanut tuntua, että voisi alkaa laihduttaa. Jotenkin vain ajattelin, että vaaka ei kerro koko totuutta. Etenkin, jos aloitan lihaskunnon kehittämisen samalla. Monet väittävät, että peili kertoo paremmin totuuden kuin vaaka. Minä siitä huomaamaan, että peilihän oikeastaa kertoo siitä, miltä ihminen näyttää - tai siis kuinka isolta näyttää. Ja ihmisen koko on sama kuin tilavuus, joten minä sitä halusin alkaa tarkkailla.

Tuon alussa olevan tiedonmurusen saamiseksi piti hieman tehdä töitä. Laskea kylpyammeeseen niin paljon vettä, että sen vedenpinnan alle mahtui mies. Sitten piti merkitä kylpyammeeseen merkki siihen vedenpinnan kohdalle. Sitten vain mies sinne veden alle ja taas uusi merkki vedenpinnan tasolle.

Tuon kaiken jälkeen oli kaksi merkkiä kylpyammeen reunassa. Enää ei tarvinnut kuin mitata, paljonko niiden väliin mahtuu vettä. Tarkistusmittasin 10 litran ämpärin: 9,8 litraa. Sillä sitten mittasin, paljonko pitää laittaa vettä ammeeseen päästäkseen alemmasta merkistä ylempään. Viimeiset litrat kauhoin samalla litran mitalla, jolla tarkistusmittasin ämpärin.

Tämän mittaiseksi mieheksi tuossa taitaa jokunen litra olla liikaa. Ensimmäinen tavoitteeni onkin päästä kesäkuun loppuun mennessä alle 70 litran. Jos muistan, voinen raportoida edistymisestä täällä.

Yhteinen lauluhetki

Aamulla menin soittamaan naapurin ovikelloa. Syynä oli se, että oli perinteisen lauluhetken aika. Tähän aikaan vuodesta olemme joka vuosi naapurin kanssa laulaneet suomalaisia lauluja, lähinnä iskelmiä ja jotain vanhoja kansanlauluja.

Naapuri tuli meille vaimonsa kanssa ja keitimme kahvit heti aluksi. Kahvin tippuessa kaivoimme sopivia nuotteja ja mietimme, mitkä laulut sopisivat näin vuoden alkuun. Kahvit juotuamme vaimo asettui pianon taakse ja kokoonnuimme puolipiiriin hänen ympärilleen. Vaimo soitti ja me lauloimme naapureiden kanssa.

Sitä vain en ymmärrä, miksi naapurin naisella on niin ruma lauluääni. Kaunis on kasvoiltaan naapurin rouva, mutta ääni laulaessa on kuin sikaa tapettas. Miten Olavi jaksaakin kuunnella sitä? Ehkä he eivät useinkaan laula. Tällä kertaa yhteinen lauluhetki meni minulla kärsimyksen puolelle. Edellisen asunnon naapurit olivat mukavempia näissä vuodenalun lauluhetkissä.