kävelen meren rantaa
näen vuoren ja taivaan
lasken katseeni horisonttiin
näen vettä ja metsää
katson jalkoihini
näen kiviä. suuria, pieniä
käännän suuren kiven
näen sen alla vikkelän hämähäkin
laskeudun polvilleni
näen pikkuriikkisen madon ja kovakuoriaisen
otan sormien väliin hiekkaa
kuvittelen mikrobin ja tohvelieläimen
mutta en varmasti ota suurennuslasia!
tämä tarkkuus riittää
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Onpas hieno runo!
VastaaPoistaOn hienoa havaita, että sinussa on herkkyyttä runoudelle. Palaan ilta toisensa jälkeen tämän runon äärelle ja melkein aina liikutun kyyneliin saakka lukiessani.
VastaaPoistaTuntuu hyvältä huomata, että maailma on samanlainen paikka sinulle Tommi ja minulle, anonyymille lukijalle. Samanlainen lapsenmielisyys on meillä molemmilla säilynyt suhteessa luontoäitiin.
Juuri tuo tohvelieläinkohta saa minut lähes aina pyrskähtämään, koska se on niin koskettava. Toisaalta suurennuslasin ottamatta jättäminen on lohdullista.
"Tämä tarkkuus riittää", on oiva loppukaneetti tälle kokonaisuudelle. Mitään ei siihen ole lisättävää ja oikein mitään ei voi ottaa pois. Se on hyvä juuri sellaisenaan.
Jatka lupaavaa runoilijan uraasi!