Viemäri

Tiedättehän te, mikä on viemäri. Ja tiedättehän, mikä on lavuaari. Kyllä te tiedätte. Nimittäin viemäri ja lavuaari ovat tämän jutun ytimessä. Ihan siinä keskellä.

Olen erään tuttavani luona vessassa käydessä aina ihmetellyt hänen lavuaariaan. Se on sellainen vanha lavuaari. (Ei muistaakseni ole IDO:n.) Se, mikä siinä on jännää, on sen vetovoima. Kun lavuaari on täynnä vettä, ja sitten ottaa sen tulpan pohjasta pois, vauhti, jolla vesi lähtee lavuaarista viemäriin, on vaikuttava. Eikä siinä synny edes suurta pyörrettä niin kuin monissa muissa lavuaareissa tapahtuu. Ehkä tämä pyörteettömyys on se juttu. Siis että se vesi vain tunkeutuu sinne viemäriin. Ei pyöri eikä kaartele.

Nimittäin. Olimme matkalla Tallinnaan lauantaina. Kävi sitten niin, että Helsingin Länsisataman lähtöterminaalissa tuli tämä tuttavan vessan lavuaari mieleen. Se tapahtui portilla B klo 17.59. Kun se ovi avattiin, jonka takana olevaa käytävää pitkin pääsee laivaan, terminaalissa odotellut ihmismassa vetolaukkuine ja reppuineen lähti imeytymään kohti sitä ovea. Ja minulle tuli tunne kuin olisin siinä lavuaarissa, menossa kohti viemärin aukkoa.

Tallinna ei kuitenkaan ollut viemäri, eikä se laiva. Mutta tämä mielikuva minulle palasi mieleen vielä eilen illallakin reissun jälkeen.

Palautetta Ikeassa

Kävimme kesälomareissulla Ikeassa. Siinä Kehä III:n kaupungin Ikeassa, Porttipuistossa. Päätimme oikein syödäkin. Ja juoda kahvit. Ilman tätä päätöstä olisimmekin jääneet paitsi eräästä mieleenpainuvasta kokemuksesta, jonka olisi kyllä mielellään jättänyt mieleensä painamatta.

Istuimme syömässä varsin lähellä kahvi- ja ruokalinjastojen aloituspäätä. Paikalle tuli perhe: äiti ja isä sekä lapsi (oliko kenties toinenkin, sitä en nyt muista). Emme tosin huomanneet perheen saapumista heti. He ehtivät kävellä linjastolle. Ja huomasimme heidät vasta, kun he olivat tulossa pois.

Nainen alkoi huutaa. Huutaa. Huutaa. Kassalle. Naiselle kassalla. Huutaa. Sitä se oli. Suoraa huutoa, ei tosin aivan sellaista kuin Rauno Repomies Pasilassa. (Jos ette ole katsoneet Pasilaa, niin pikatutustumista suosittelen Youtuben avulla.)

Perhe - tai ainakaan sen perheen pää - tämä huutava nainen, ei ollut huomannut jumalattoman kokoista lakanaa, jossa luki kahvilinjasto. Oli sitten kävellyt sinne luullen saavansa ruokaa siitä linjastosta. Erehdyksensä huomattuaan palasi sitten takaisin ja alkoi huutaa kassalle asiasta. Eivätkä syöneet he Ikeassa. Jos minulta kysytään, niin ei tarvitse sen perheen tulla enää Ikeaan lainkaan. (Minäkään en kyllä mielelläni siellä käy, mutta tiedättehän te: naisten vuoksi tekee monenlaisia kummia juttuja.)

Kun perhe oli poistunut, kului joitankin minuutteja. Ehkä kotva. Tai tovi. Paikalle saapui mies. Miehellä oli jakkara tai jokin porras. Ja työkaluja. Ja hän päätti irrottaa katosta pienen kyltin, jossa väitettiin siltä linjalta saavan myös ruokaa. Ikeassa siis tämän kauniin palautteen perusteella pääteltiin, että monen neliömetrin kokoinen lakana ei riitä ihmisille sen kertomiseen, että kyseessä on kahvilinjasto.

Onnistuimme muuten käymään Ikeassa ostamatta mitään. Saavutus sekin.