Palautetta Ikeassa

Kävimme kesälomareissulla Ikeassa. Siinä Kehä III:n kaupungin Ikeassa, Porttipuistossa. Päätimme oikein syödäkin. Ja juoda kahvit. Ilman tätä päätöstä olisimmekin jääneet paitsi eräästä mieleenpainuvasta kokemuksesta, jonka olisi kyllä mielellään jättänyt mieleensä painamatta.

Istuimme syömässä varsin lähellä kahvi- ja ruokalinjastojen aloituspäätä. Paikalle tuli perhe: äiti ja isä sekä lapsi (oliko kenties toinenkin, sitä en nyt muista). Emme tosin huomanneet perheen saapumista heti. He ehtivät kävellä linjastolle. Ja huomasimme heidät vasta, kun he olivat tulossa pois.

Nainen alkoi huutaa. Huutaa. Huutaa. Kassalle. Naiselle kassalla. Huutaa. Sitä se oli. Suoraa huutoa, ei tosin aivan sellaista kuin Rauno Repomies Pasilassa. (Jos ette ole katsoneet Pasilaa, niin pikatutustumista suosittelen Youtuben avulla.)

Perhe - tai ainakaan sen perheen pää - tämä huutava nainen, ei ollut huomannut jumalattoman kokoista lakanaa, jossa luki kahvilinjasto. Oli sitten kävellyt sinne luullen saavansa ruokaa siitä linjastosta. Erehdyksensä huomattuaan palasi sitten takaisin ja alkoi huutaa kassalle asiasta. Eivätkä syöneet he Ikeassa. Jos minulta kysytään, niin ei tarvitse sen perheen tulla enää Ikeaan lainkaan. (Minäkään en kyllä mielelläni siellä käy, mutta tiedättehän te: naisten vuoksi tekee monenlaisia kummia juttuja.)

Kun perhe oli poistunut, kului joitankin minuutteja. Ehkä kotva. Tai tovi. Paikalle saapui mies. Miehellä oli jakkara tai jokin porras. Ja työkaluja. Ja hän päätti irrottaa katosta pienen kyltin, jossa väitettiin siltä linjalta saavan myös ruokaa. Ikeassa siis tämän kauniin palautteen perusteella pääteltiin, että monen neliömetrin kokoinen lakana ei riitä ihmisille sen kertomiseen, että kyseessä on kahvilinjasto.

Onnistuimme muuten käymään Ikeassa ostamatta mitään. Saavutus sekin.