Kerran kahluureissulla

Auto lähestyi komeaa vauhtia erästä maaseutupitäjää. Otti tämän maaseudusta pitäjän kyytiin ja jatkoi matkaansa. Taustapeilissä näkyi sänkinen mies, jolla oli vähän punertavat posket. Hädin tuskin tunnistin itseni. Kuljettajan paikalla istui lyhyenläntä Eero ja kertoi juttujaan, joita en jaksanut kuunnella. Naapurin jutuista ei tarvitse välittää, oli minulle opetettu jo kansakoulussa ollessa. Ja näinhän se varmaan onkin.

Olimme menossa luontoon, maaseudulle. Sorsanmetsästys ehti päättyä meidän osalta tuloksettomana, joten lähdimme Eeron ja Reinon kanssa luontoon tupakoimaan ja istumaan tulia. Reino on vanhempi herrasmies jostain Riihimäen suunnalta. Ovat tavanneet Eeron kanssa armeijassa ensimmäisen kerran ja nyt vuosien jälkeen alkaneet pitää taas ystävyyttä. Minäkin sitten olen yrittänyt kuin väkipakolla tähän Reinoon tutustua, vaikka suoraan sanottuna mulkku mies se on. Puhuu enemmän kuin ajattelee ja ei yleensä ajattele mitään kaksisia. Kerrankin väitti, että jos lehmän jakaa mahdollisimman pieniin osiin, siitä tulee atomeita. Me Eeron kanssa vilkuiltiin silloin toisiamme ja kvarkeista mainittiin, mutta eihän se tämä Riihimäen mies ottanut opikseen. Mulkku, mikä mulkku.

Perillä paistoimme makkaraa ja Reinolla oli sisäfileitä. Eerolla kabanossia ja minulla Hiillosta, kun Lidlistä sain edullisesti ilman kanta-asiakaskorttia. Kumma, että niitäkin kortteja pitää olla joka kauppaan oma. Lidliin ei tarvitse olla ja sinne käy vielä käteinen raha. Saksassa on sama euro kuin meilläkin, niin varmaan siitäkin syystä hyväksyvät. Reino esitteli GoreTex-kenkiään ja kahlasi polviaan myöten läheiseen lammikkoon. Sitten tuli tulille istumaan taas ja otti kengät leuhkasti pois. "Kah, kokeilkaa kuin on sukat kuivat, vaikka justiin olin lammikossa, Heh", hän sanoi ja meitä kyrpi niin sieluttomasti, että lähdimme kohti autoa. Siinä autoa lähestyessä söimme viimeiset makkaranjämät ja Reinolla ei olleet vielä edes sisäfileet paistuneet. Vahingonilo on ylimitoitettu sana. Olin otettu.

Tullessa autossa soi Antti Tuisku. Luulin häntä äänenperusteella joksikin uudeksi kaijakooksi tai kisuksi, kun niin oli naismainen falsetti. Eero huomautti, että tämä on Antti eikä nainen, uskokaa pois, ja lokeroin Antti Tuiskun samaan paikkaan, jossa pidän muistissani listaa miehistä, jotka oikeuttavat äänellään välittömään äänilähteen sulkemiseen.

Kaiken kaikkiaan reissu oli näitä eläkeläisukkojen reissuja, joissa ei ole mitään järkeä, mutta "ollaan virkistymässä". Naiset saivat sillä aikaa olla rauhassa ja tulipa siellä kuultua muutamia sellaisia vitsejä joita ei viitsi tänne kirjoittaa, kun lapsetkin saattavat lukea.