Rajalla

Teimme miesten kesken reissun Suomen itärajalle. Mauri pakkasi kumisaappaat ja sadetakin ja me muut vain naureskelimme. Mitäpä siellä tuollaisilla varusteilla tekee? Otimme vain kahvivehkeet ja kasan ruplia haimme pankista. Puoliksi syöty ranskanleipä pussiin ja hoplaa -
olimme matkalla.

Autossa soi 80-luvun suomalainen musiikki vuoroin venäläisten kansanlaulujen kanssa. Jo Sipoossa alkoi janottaa ja pysähdyimme kahville. En syönyt ranskanleipää nälkääni vaan tyydyin possumunkkiin. Hyväähän se oli sokereineen ja hilloineen.

Sipoon jälkeen yliajoimme kissan. Kaulapannasta näimme, että se kuului jollekin, jonka puhelinnumero oli Soneran vanhaa sarjaa. Otimme lumilapion takakontista, hautasimme katin tiensivuun ja jatkoimme matkaa. Säälitti ja suretti kissan puolesta, mutta kerranhan täällä vaan eletään oltiinpa kissoja tai ihmisiä.

Viimein saavuimme rajalle. Olo oli isänmaallinen. Teimme nuotion ja keitimme nokipannukahvit. Kaivoin ranskanleipää pussista ja tarjosin pojille. Ilmeistä näin, että se maistui. Mauri poltti kielensä kahviin ja kehtasi vielä valittaa, ettei ole maitoa. Kerranhan sitä Venäjän rajalla ollaan kahvilla.

Mauri teki riu-un metsään mahdollisia muita kävijöitä varten ja olimme iloisia, että tämäkin kokemus tuli tutuksi. Loput sumpit heitimme riu-un viereen ja lähdimme ajelemaan kotejamme kohti. Ruplia ei tarvittu, mutta huoltamolta ostimme Tuplia.

Kotona näytin rouvalle kuvia reissulta ja hän vannotti, että yhtään kuvaa et laita plokiisi sitten. Lupasin, etten laita. Harmittaa. Kaduttaa lupaus.