Juoksemisen vaikeudesta

Päätin taas kerran syksyn tullen aloittaa juoksuharrastuksen. Tänä syksynä minun ei onneksi tarvinnut aloittaa sitä käymällä juoksuvaate- ja juoksukenkäostoksilla, koska näistä ostoksista on niin vähän aikaa, että en ole ehtinyt puhkikuluttaa hyviä varusteita.

Pari kertaa olen tässä käynyt juoksemassa. Älyttömän vaikeaa touhua ainakin näin kaupunkioloissa. Ensin sitä juoksee aivan normaalisti. Sitten huomaa, että joku juoksee hieman itsen edellä. Vähitellen ottaa sitä kiinni. Sitten huomaa olevansa niin lähellä, että on jo epäilyttävää jäädä siihen perään juoksemaan. Etenkin, jos se edelläkävijä on nainen, koska se kuitenkin luulee, että tiirailen sen trikoopäällysteistä peppua siinä, vaikka tosiasiallisesti miettisinkin, minkälaiset laatat kylppäriin pitäisi laittaa.

Sitä sitten lähtee kiihdyttämään vauhtia, jotta pääsisi ohi siitä naisesta. Sitten alkaa heti puuskutus, vauhti nousee liian kovaksi. Ja se nainen sitten katsoo, että kylläpä tuo on huonossa kunnossa, kun noin puuskuttaa. Sillä tavalla hitaasti ei voi mennä ohi, koska tuntuisi tyhmältä juosta pari minuuttia siinä melkein rinnalla, kun vauhti ei olisi kuin aivan hitusen kovempi kuin sillä toisella. Ja kun on päässyt ohi, joutuu vielä jatkamaan sitä vähän kovempaa vauhtia, ettei se ohitettu juoksija vain puske kohta itsestä ohi.

Muuten se juokseminen on tuntunut helpolta, mutta tuohon kun vielä keksisi jonkin kivan ratkaisun.