Isäinpäivä

On taas se aika vuodesta, että taidan saada huomenna aamulla kahvit sänkyyn. Vaimo taisi tänään hakea kaupasta jotain leivonnaisiakin. Ehkä niitä saa jo aamukahvilla.

Jotenkin tuota isäinpäivää ajatellessa tulee sellainen haikea olo. Sitä miettii omaa lapsuuttaan ja omaa isäänsä. Oma isä oli niin erilainen kuin mitä itse on. Ja oma lapsuus niin erilainen kuin omien lasten lapsuus.

Minun isäni oli sellainen perinteinen mies. Puhui joskus, pussannut ei ainakaan minun nähteni. Teki kovasti töitä. Kuoli inhimillisesti katsoen liian aikaisin. Tupakka se taisi hänet viedä pois tästä maailmasta. Isä oli yleensä töissä, äiti meistä lapsista huolehti. Mutta isässä oli silti tietynlaista jämäkkyyttä, jota itsestäni en aina lapsien kanssa löydä.

Omaa isyyttään nyt on jotenkin hieman vaikea arvioida. Voihan sitä verrata muihin: enemmän lasten kanssa kuin veli, vähemmän auktoriteettia kuin omalla isällä, ehkä jopa jotenkin pehmeä. Ehkä tämä on niitä asioita, joissa ei oikein voi menestyä. Lapset sitten aikanaan, kun ovat lapsuudesta selvinneet aikuisuuteen, osaavat ehkä arvioida, miten on mennyt.

Mutta huomenna aamulla he eivät sitä vielä tee. Kaatavat vain ehkä kahvia tyynylle. Sekin on suloista.