Kauhunhetkiä ostoskeskuksessa.

On taas se aika kuusta. Anoppini tuli meille, että kauppaan pitäisi lähteä. Puolisoni ei ollut vielä tullut kotiin ja minä yritin jahkailla ja väistää tämän ikävän velvollisuuden käyttää anoppia kaupassa. Keitin kermakahvia ja juotin sitä anopille, sulatin pullaa pöytään ja odottelin, josko joku muu tekisi kauppareissun puolestani. Kului tunti ja toinenkin, eikä tilanne muuttunut miksikään. Oli lähdettävä itse kauppaan hänen kanssaan.

Ajelimme ensin Porintien DNA-kauppaan ostamaan anopille uutta puhelinta. Hän puhuu sen verran tiuhaan ja paljon, että eivät tahdo puhelimet kestää. Nyt hän oli haaveillut jostain Nokian mallista, joka oli tarjouksessa. Hän oli jopa repinyt mainoslehtisestä puhelimen kuvan lompakkoonsa ja sen kuvan kanssa marssimme jonon ohi suoraan kassalle. Puhelin tuli ostettua aikuis- ja viihdepalveluestoineen ja varmistettua, että yhteydenpito tuttuihin ja tuntemattomiin varmasti onnistuu.

Porintieltä hurautimme ruokakauppaan. Kaupan edessä paikalliset alkuasukkaat puuttuivat olemiseemme ja huutelivat hävyttömyyksiä. Anoppini pelästyi ja minun oli oltava hänelle turvana. Tämä ei ollut helppoa, sillä minua pelotti ja nauratti yhtä aikaa. Ruskeaan teryleenipuseroon sonnustautunut mies oli erityisen äksy. Tämä lienee selittynee hänen silloisella ilmeisellä humalatilallaan. Ajattelimme soittaa poliisit, mutta vartija tuli paikalle ja vei nämä kaksi metsien miestä sivummalle ja viittilöi meitä ystävällisesti käymään kauppaan sisään. Saimme kauppa-asiat anopille hoideltua varsin mallikkaasti vaikkakin 3-kassalla oli ruuhkaa.

Ihmettelen, miten Suomessa voi keskellä viikkoa (keskiviikkona) lähes keskellä päivää olla humalassa. Eikö ihmisillä ole parempaa tekemistä kuin notkua "pienessä" maistissa kaupan edessä? Menisivät töihin, kuten minä taas huomenaamuna. Alkoholiveroa pitäisi korottaa tuntuvasti, jotta tällainen häiriökäyttäytyminen loppuisi.