Naapurisopu koetuksella

Minä en tunne yläpuolellani kerrosta ylempänä asuvaa naapuriani. En edes tiedä, minkä näköinen hän on. Tai he, sillä siellä voi asua useampikin henkilö. Mutta sen tiedän, että yläkerran naapurillani on kello, joka ilmoittaa tasatunnein olemassaolostaan.

Kello voi olla hänelle rakas, ehkä jopa perinnöksi saatu. Mahdollisesta tunnesiteestä huolimatta minä olen kyllästynyt sen kellon tuottamaan ääneen. Etenkin illalla, kun vaimo ehkä jo nukkuu, mutta itse ei, kello alkaa häiritä. Etenkin yhdentoista lyönnit ovat viime aikoina olleet häiriöksi. Ääni kuuluu yläkerrasta riittävän selvästi, kellon lyöntejä ei voi olla kuulematta.

Olen tässä suunnitellut, miten voisin kohteliaasti lähestyä naapuriani tässä asiassa. Koska en häntä (tai heitä) tunne, jotenkin tuntuu, että on tungettelevaa mennä heidän ovelleen sanomaan asiasta. Vielä tungettelevampaa olisi pyytää naapureita itselleen vaikka kahville, ja sitten siinä kahvipöytäkeskustelussa yrittäisi ottaa tätä kelloasiaa esille. Nämä vaihtoehdot joutuu varmaankin hylkäämään.

Minusta ei olisi lainkaan huono ajatus, että naapuri pysäyttäisi kellonsa aina yöksi. Silloin naapurit eivät joutuisi öisin kuuntelemaan hänen perintökellonsa lynöntejä. Muutkin naapurit voisivat olla ilahtuneita tällaisesta toimenpiteestä. Ei luulisi olevan suuri vaiva naapurillekaan.

Ajattelinkin laittaa ilmoitustaululle lapun, jossa pyydän tätä toimenpidettä. Sellaisen kohteliaan lapun, jossa asia sanotaan nätisti. Ja laitan siihen myös huomautuksen, että jos naapuri on kovin yksinäinen, ei ole välttämätöntä yöksi pysäyttää kelloa. Jos se tuo vaikka jonkinlaista turvaa yksinäisyyteen. En minäkään kovin julma ole.