Koirien sielunelämä

Olipa nyt käynyt niin, että ystäväni Eero oli päättänyt hankkia koiran. Ja kun Eerosta on kyse, voi olla varma, ettei asia ollut jäänytkään aieasteelle, vaan hän oli ostaa mätkäyttänyt oikein rotukoiran, mutta rodun nimessä oli niin monta sanaa ja vierasperäistä äännettä, että se unohtui heti. Eeron tapauksessa koiran hankinnan ymmärtää kyllä hyvin, kunhan vain tuntee miehen.

Itse olen lähes poikkeuksetta suhtautunut koiriin positiivisesti, mutta jotain ongelmaa minun ja näiden eläinten välisessä suhteessa on. Aina, kun jossain on irtaallaan koira, ja sen sanotaan olevan kiltin ja hyväkäytöksisen, olen silti jollain lailla varautunut. Tähän ei tietääkseni liity edes mitään traumaattista kokemusta, vaan asian tila on vaan aina ollut näin.

Olen koettanut purkaa ja eritellä sitä, mistä minun ja koirien välisen suhteen ongelmallisuudessa on kyse ja saanutkin aikaan joitakin lopputulemia. Saattaa olla, että personifioin koiria liiaksi. Ajattelen - kuten muuten liiaksi ajattelen myös ihmisten suhteen - usein koiran olevan älykkäämpi kuin se onkaan ja mietin, että mitähän se mahtaa ajatella minusta, onko sillä ennakkoluuloja tai vihamielisiä minua kohtaan. Nytkin se tuolla tuijottelee minua ja miettii, mitä ilkeyttä keksisi vieraalle samalla kun itse yritän keskittyä olemaan läikyttämättä kahvia rinnuksilleni ja keskustelemaan talonväen kanssa. Sen sijaan, näin luulisin, tulisi vain olla ja käyttäytyä kuin muutkin: rapsauttaa korvan takaa ja antaa nuolaista kasvoja jne. ja näin ollen pitää koirat koirina eikä liiaksi tuntevina ja ajattelevina otuksina. Voi olla, että koira huomaakin minun suhtautuvan siihen ennakkoluuloisesti ja siksi alkaakin käyttäytyä ennalta-arvaamattomasti ja päättää vaikkapa kuljettaa kenkäni eteisestä takaovelle, kuten Eeron koira teki ensitapaamisellamme.